[33] Manikeolaiset kielsivät Jesuksen tosi-ihmisyyden sanoen hänen olleen maan päällä vain valeruumiissa. Tämä heidän väitteensä johtui siitä, että he katsoivat maan tomusta tehdyn ihmisruumiin olevan pahan jumalan työtä. Ja tästä heidän väitteestään oli seurauksena, että he eivät pitäneet Jesuksen kuolemaa, eikä hänen kuolemassaan tapahtunutta lunastustakaan ensinkään todellisena. Jesuksen lunastus on muka ainoastaan siinä että hän auttaa ihmisen valosielua pääsemään voitolle perkeleellisestä sielusta. Jesus, näet, antaa pyhille kykyä vetämään puoleensa luontoon ja varsinkin puihin ja kasviin vangittuja valon kappaleita. Mutta ihmisen puoleltaan tulee myös harjoittaa itsekieltäymystä, jotta hyvä sielu hänessä pääsisi voitolle. Tästä kilvoituksesta on hurskailla toivossa palkkana päästä kuuhun ja sittemmin puhdistustulen läpikäytyään aurinkoon eli valon valtakuntaan.
[34] Akademikoiksi kutsuttiin kreikkalaisten suurimman filosoofin Platonin oppilaita sen johdosta että Piato opetti heitä "Akademia" nimisessä korkeakoulussa 2 kilometriä Athenasta luoteeseen. Akademian maa-alue oli muurilla ympäröity ja kaunistettu vesijohdoilla ja puuistutuksilla. Siinä oli jalkakäytäviä ja voimistelukenttiä, ja jumalien alttareita ja kuvia. Tässä kauniissa puistossa ja viereisessä puutarhassa, jonka Plato myöhemmin osti ja yhdisti akademiaan, piti hän kuuluisat tutkistelemuksensa keskustellen oppilastensa kanssa.
[35] Ambrosius oli länsimaisen kirkon huomattavimpia miehiä.
Hän syntyi Trierissä v. 340 ja eli ensi nuoruutensa ajan Roomassa sisarensa Marcellinan ja veljensä Satyruksen kanssa. Italialaisen henkivartion päällikön toimesta hän nimitettiin Ligurian ja Emilian maaherraksi ja piti asuntoa Milanossa. Käännyttyään kristinuskoon ja saatuaan kasteen hän 8 päivää sen jälkeen valittiin Milanon piispaksi. Hän on kuuluisa siitä, että hän uskalsi keisariakin vastaan asettua, kun tämä rupesi kirkon järjestystä sortamaan.
Ambrosius oli etevä saarnamies, kuten Augustinuskin tässä teoksessa tunnustaa. Kansantajuisella esitystavallaan saattoi hän temmata mukaansa suuriakin ja melkein aivan sivistymättömiä kansanjoukkoja. Hänen kirjoistaan ovat saarnat etevimmät; niitä lähinnä ovat tärkeimmät "uskosta ja pyhästä Hengestä" ja "pappien tehtävistä".
Ambrosius aukasi aivan uuden uran kirkkoveisuun alalla. Tähän asti ei ollut jumalanpalveluksessa kuin vähän vuoroveisua papin ja kirkkokuoron välillä. Ambrosius otti käytäntöön kirkossa kauniita kansan laulamia säveleitä. Noilla säveleillä pani hän koko seurakunnan laulamaan vanhastaan tuttuja hyviä virsiä ja hengellisiä lauluja. Itsekin oli hän taitava virsiseppä; hänen omatekoisia virsiään on 18; jokunen niistä löytyy meidänkin virsikirjassamme suomennettuna.
Ambrosius kuoli 57 v. vanhana pitkänperjantain ja pääsiäisaattopäivän välisenä yönä v. 397.
[36] On huomattava, että Augustinus tässä puhuu vanhakatolilaisesta uskosta semmoisena kuin se apostolein jälkeisenä aikana oli olemassa, jossa kyllä oli erehdyksiä, mutta joka kuitenkin oli jotain aivan toista kuin se katolilainen usko, jota paavilainen kirkko sittemmin edusti, ja jota vastaan Luther taisteli.
[37] Pilkkaajilla ja häpäisijöillä tarkoittaa Augustinus tässä Manikeolaisia, jotka sanoivat vanhan testamentin olevan pahan jumalan tekemän. Mutta eivätpä he suurta kunniaa antaneet uudelle testamentillekaan, koskapa sitä mielivaltaisesti selittelivät ja paloittelivat. Valitettavasti on heillä vieläkin monta seuraajaa, joten heihinkin nämä Augustinuksen sanat soveltuvat.
6 Kirja.