Pian vei Angelika Nagel asian niin pitkälle, että tuli välttämättömäksi keskustella Rafaelin kanssa. Mutta kun tätä oli turha päivisin tavoitella, istui Angelika valveella myöhään yöhön, odotellen.
Kun Rafael ensi kerran näki hänen avaavan ovea hänelle, tuli hän aivan hämilleen, ja kuultuaan mitä toisella oli asiaa, hyvin kiitolliseksi. Toisella kertaa hän riisti Angelikalta suudelman, jolloin tämä juoksi sisään puhumatta hänelle mitään; sen hän sai sopimattomasta esiintymisestään. Mutta Rafael oli tuntenut hänen ruumiinsa kiinteän täyteläisyyden ja ruvennut himoitsemaan häntä. Angelika jäi nyt kokonaan tulematta; ei edes päivisin Rafaelin onnistunut tavata häntä. Mutta sitten aivan odottamattaan hän tapasi Angelikan ovella; oli jotakin, joka emännän täytyi sanoa hänelle. Silloin syntyi heidän kesken taistelu. Mutta sekin päättyi siten että Angelika pujahti hänen käsistään ja katosi. Rafael kuiskasi hänen jälkeensä niin kovaa kuin uskalsi: "Minäpä matkustan sitten!"
Vielä hänen riisuutuessaan hiipi Angelika hiljaa hänen luokseen.
Seuraavana aamuna, ennenkuin Rafael vielä oli kunnolleen valveillakaan, toi postinkantaja hänelle 15,000 frangin postiosoituksen. Hän luuli että oli tapahtunut jokin erehdys nimen suhteen, — tahi että tämä oli jotain tehtävää varten, jota joku kenties pyytäisi häntä toimittamaan. Ei, se oli siltä ranskalaiselta tehtaanomistajalta, jonka voimankulutus hänen oli onnistunut vähentää puoleen entisestä määrästä. Tämä rohkeni lähettää Rafaelille tuon summan vaatimattomaksi palkkioksi; aikaisemmin hän ei ollut voinut tehdä tätä, mutta nyt ei hän enää viivytellyt. Hän odotti Rafaelin kuittausta melkoisella jännityksellä, sillä hän ei ollut vastaanottajan osoitteesta täysin varma.
Salaman nopeudella Rafael hyppäsi vuoteestaan, juoksi äitinsä luokse ja jälleen takaisin. Mutta tuskin oli hän jäänyt silmänräpäykseksi yksikseen kun tämä voiton ja onnen ylenpalttisuus alkoi kauhistaa häntä. Nyt täytyy tästä kaikesta tulla loppu! Nyt tahtoo hän kotiin! Omantunnontuskista hän ei tuntenut jälkeäkään, eikä ikävöintiä liioin — ennenkuin nyt. Yhdellä iskulla niin sanomattoman voimakkaasti! Hän seisoi kukkulalla, puhtaana ja korkeana! Hän joutui tuskiinsa; hänen täytyi päästä matkustamaan heti, sillä muutoin kävisi hänelle hullusti.
Äidin sydämellisen ilon näkeminen tukahdutti tuskan. Äiti tuli hänen luokseen kuultuaan että hän oli sulkeutunut huoneeseensa, ja he haastelivat aivan säveästi keskenään. Lopuksi he haastelivat talousasioistaankin. He asuivat "pensionissa", koska heillä ei enää ollut varoja asua hotelleissa; kartano ei tuottanut mitään, ennenkuin metsää jälleen voitaisiin myydä, eikä äidinkään pääoma ollut enää koskematon, — päätöksestä huolimatta. Nyt oli äiti taipuvainen sementtiyhtiön perustamiseen. Tämän johdosta Rafael läksi kaupungille, jossa hänen hovinsa pian kerääntyi hänen ympärilleen.
Mutta yritykseen tarvittavaa suurta rahasummaa ei saatu kokoon yhtenä ainoana päivänä, siihen meni useita. Rafael tuli kärsimättömäksi, hän tahtoi ja hänen täytyi matkustaa, ja lopuksi järjestettiin niin, että äiti sai serkkunsa virastonpäällikön suostumaan osakeyhtiön perustajaksi, — ja he alkoivat valmistautua kotimatkalle.
Osaksi he kävivät jäähyväisvierailuilla, osaksi lähettivät kirjekorteilla kiitoksensa ja tervehdyksensä. Kaikki oli valmista ja lähtöpäivä valkeni, kun Rafael sai vuoteeseensa kirjeen rovastilta. Rovasti kirjoitti että eräs nimetön kirjoittaja oli huomauttanut hänelle Rafaelin elintavoista Kristianiassa; tämän jälkeen oli hän itse hankkinut asiasta selon, ja tulos oli, että hänen tyttärensä tänä päivänä matkusti ulkomaille. Muuta kirje ei sisältänyt.
Mutta Rafael kyllä osasi päätellä, mitä tätä ennen oli tapahtunut isän ja tyttären välillä! Hän pukeutui niin kiireesti kuin osasi ja hyökkäsi äitinsä luokse. Hänen vihansa niitä alhaisia ihmisiä kohtaan, jotka olivat hävittäneet hänen ja Helenen tulevaisuuden, — ketähän nekin lienevät olleet? — sulautui yhteen hänen epätoivonsa kanssa. Helenestähän hän vain piti, kaikista muista hän ei välittänyt hittojakaan! Hän oli myöskin loukkaantunut senjohdosta että rovasti tahi kuka hyvänsä uskalsi kohdella häntä tuolla tavoin, — antaa hänelle matkapassin kuin jollekin palvelijalle, puhumatta ensin hänen kanssaan, sallimatta hänen puolustautua! Äiti luki kirjeen rauhallisena. Sitten kuunteli hän poikansa puheita — myös rauhallisena. Ja kun Rafael tämän johdosta yhä enemmän raivostui, purskahti äiti nauruun. —
Heidän tapoihinsa ei kuulunut sanoin selvitellä välilleen tulleita asioita. Mutta tällä kertaa välähti Rafaelin mieleen äkkiä, että juuri äiti oli saanut hänet matkustamaan kaupunkiin, ei sementtialueiden vuoksi, sen oli äiti tarkoin tiennyt, vaan ainoastaan eroittaakseen hänet Helenestä. Ja tämän hän sanoi äidille.