Kööpenhaminassa hän tapasi Angelika Nagelin jälleen. Angelika oli parin hänen opintotoverinsa seurassa. Hän oli hillittömän iloinen, loisti terveyttä ja kauneutta ja tuota raikasta vapaamielisyyttä, joka teki nuoret miehet hulluiksi. Rafael oli koko tämän ajan kironnut kaikkea tällaista, ja hän oli tullut tänne tuntematta pienintäkään pakkoa uudistaa kaikkea. Mutta nyt hän tuli mustasukkaiseksi ensi kerran elämässään! Se oli aivan uusi tunne, jota vastaan hän ei ollut valmistautunut. Hän tuli mustasukkaiseksi heti kun näki Angelikan jonkun toverinsa seurassa. Angelikan esiintymisessä oli omituista, raikasta rohkeutta, joka pani hänen verensä kovasti kuohuksiin.
Nyt alkoi heidän yhdyselämässään uusi vaihe. Se jakaantui raivokkaan mustasukkaisuuden ja yhtä raivokkaan ihastuksen kausiin. Ja tämä kaikki johti omituisenlaatuiseen kirjevaihtoon Angelikan lähdettyä, ja tämä kirjevaihto veti Rafaelin hänen perästään.
Laivalla hän kuuli kuinka muuan siivooja ja siivoojatar keskustelivat: "Se odotteli poikaa öisin, kunnes sai niinkuin oli tahtonut. Ja nyt se on taas saanut sen käsiinsä!"
Mahdollista oli, ettei tämä keskustelu koskenut häntä, mutta myöskin oli mahdollista, että piika oli ollut pensionissa Kristianiassa; Rafael ei kuitenkaan tuntenut häntä.
Omituista on olo tuommoisissa suhteissa kuin Angelikan ja hänen, — ollaan siinä uskossa, että on pysytty aivan näkymättöminä. Rafael ajatteli että tähän saakka ei kukaan kuolevainen ollut tiennyt asiasta tämän taivaallista. Ja nyt pelkkä epäilys päinvastaisesta saattoi koko elämän vaivaiseksi. Pensioni, Angelika, kirjeet — helvetti! Hän ei mistään hinnasta halunnut jatkaa tätä. Oliko Angelika ehkä heittänyt verkkonsa ulos ja pyydystänyt hänet kuin lihavan, tyhmän kalan? Tämä ei ollut kertaakaan välähtänyt hänen mieleensä eikä koko juttu ollut merkinnyt hänelle mitään — ennenkuin nyt, kun hän tapasi Angelikan Kööpenhaminassa. Ehkäpä tämäkin tapaaminen oli vain hyvin suunniteltu juoni!
Ei mikään voi syvemmin loukata miehen turhamaisuutta ja valloittajatunnetta kuin huomio, että luulotellusta voittajaherrasta onkin muuttunut vangituksi orjaksi.
Rafael ajelehti kannella suurimman osan yötä, ja kun hän tuli Kristianiaan, asettui hän asumaan erääseen hotelliin. Sieltä hän aikoi seuraavana päivänä matkustaa kotiin Hellebergeneen; kestäköön tai katketkoon! Tämän — ja kaiken samantapaisen piti nyt loppua ainiaaksi; tämmöinen nosti paholaisen kaiken etunenään. Ja kun hän pääsisi kotiin ja saisi tietää missä Helene oli, niin kaikki muu menisi itsestään.
Hotellista hän meni Angelika Nagelin pensioniin sanoakseen että hänen siellä olevat tavaransa olivat tuotavat hänen luokseen hotelliin heti; hän matkustaisi iltapäivällä.
Hän oli syönyt päivällistä ja tuli juuri huoneeseensa pakatakseen tavaroitaan, — kun hänen silmänsä sattuivat Angelikaan, joka oli tullut sillävälin sisään. Tämä seisoi hänen edessään hienona, kauniina ja onnettomana; semmoisena Rafael ei ollut koskaan nähnyt ketään. Eikö hän todellakaan ollut saattanut tulla Angelikan luo asumaan? Täytyikö hänen heti matkustaa? Angelika itki niin ilmetyn epätoivoisesti, että Rafael, joka oli valmistautunut kaikkeen paitsi näkemään häntä lohduttamattomana, seisoi siinä ja vastaili vältellen. Eihän heidän suhteellaan, sanoi hän, ollut muuta kuin tilapäisen tapaamisen luonne; senhän he tiesivät molemmat. Siispä piti Angelikankin tietää, että siitä ennemmin tai myöhemmin piti tulla loppu. Ja nyt oli se hetki tullut.
Mutta Angelika sanoi että se oli merkinnyt enemmän; hän ei ollut tavannut ketään, josta olisi pitänyt niin paljon kuin Rafaelista, ja tämänhän hän kyllä oli näyttänyt Rafaelille. Hän oli tullut tänne sanomaan että hän oli raskaana. Ja hän oli tästä niin epätoivoissaan kuin kukaan voi olla; se olisi hänen ja hänen lapsensa surma. Koskaan ei hän ollut ajatellut näin kauheita asioita, mutta hänen mieletön rakkautensa oli vienyt hänet pois suunniltaan; — niin että hän nyt siis joutui makaamaan niinkuin oli vuoteensa rakentanut.