Rafael ei voinut vastata tähän mitään, sillä hän ei voinut ajatella. Hän katseli Angelikan niskaa ja selkää ja näki niiden nytkähtelevän. Hän näki Angelikan pienen jalan pistävän esiin hameen alta, hänen vahvan käsivartensa, joka pisti lyhyen hihan alta esiin. Kasvonsa Angelika peitti käsillään, kyynärpäät pöytään nojaten ja itki, huusi ja kirkui.
Ja kuitenkin, — mikä ensiksi kokosi hänen ajatuksensa yhteen, ei ollut sääli olentoa kohtaan tuossa hänen edessään. Se oli Helene, se oli rovasti, se oli äiti. Mitä he sanoisivat tästä? —
Angelika tunsi mitä teitä hänen ajatuksensa kulkivat ja kohotti päänsä: "Tahdotko sinä todellakin matkustaa minun luotani!" Kuinka epätoivoiset olivatkaan hänen kasvonsa; tuo väkevä ihminen oli heikompi kuin lapsi.
Rafael seisoi hänen edessään avatun matkalaukkunsa luona, aivan onnettomana hänkin. "Mitäpä hyödyttäisi jäädä tänne?" vastasi hän alakuloisesti.
Angelikan silmät pälyilivät häntä, tulivat kirkkaammiksi ja yhä kirkkaammiksi, saivat jyrkän ilmeen; sitten ne alkoivat loistaa, salamoivat, suu aukeni ivahymyyn, hän kasvoi sekunti sekunnilta, kunnes kohosi ilmaan: "Sinun pitää naida minut, jos olet kunniallinen mies!"
"Minun naida — sinut — —!" huudahti Rafael, ensin kauhistuneena, sitten ivallisena hänkin.
Nyt Angelikan silmiin tuli paha ilme, hänen päänsä kurottui eteenpäin, koko olento kyyristäytyi hyökkäykseen kuin tiikerikissa. Mutta hyökkäys supistui miehekkääseen kämmenen iskuun pöytää vasten: "Niin, sinun pitää naida minut, piru vieköön!" hän sähisi. Sitten hän kiiti Rafaelin ohi ikkunaa kohti. Mitä hän aikoi?
Avata sen, huutaa ulos; — Rafael ei kuullut selvästi, mitä. Kurottautua kokonaan ikkunanpuitten ulkopuolelle ja kirkaista vielä kerran, — sitten hän sulki ikkunan ja kääntyi Rafaeliin päin, huohottavana, voitonriemuisena.
Rafael seisoi liidunvalkeana — ei pelosta, vaan siitä syystä että hän huomasi nyt saaneensa verivihollisen. Ja silloin hän nousi taisteluun.
Angelika näki sen heti, näki hänen voimansa jo ennenkuin hän liikahtikaan. Rafaelin silmissä ja ryhdissä oli jotakin, jota hän ei koskaan saisi valtoihinsa. Oli voimaa ilmeessä ja asennossa, voimaa, jonka kanssa ei kernaasti antautuisi kilpailuun. Jollei Rafael ollut koskaan ennen nähnyt häntä, niin ei hänkään ollut nähnyt Rafaelia.