Ragni seisoi selin oveen, eikä siis nähnyt, että kaksi henkilöä tuli oikealta puolen. Toinen oli pyöreänaamainen, sileäkasvoinen mies, toinen taas pieni eukko, joka tahtoi kurkistaa ja tehdä sen samalla niin, ettei sitä huomattaisi. Mutta nyt avautui myöskin Ragnin vastapäätä oleva ovi ja maalaistyttö tirkisti sieltä sisään, hän oli kuullut tuon kauniin säveleen. Ragni ymmärsi paikalla, että se oli heidän palvelustyttönsä, joka tuli kyökistä, ja hän meni tyttöä vastaan. "Oletko sinä Sigrid?" — Kyllä niinkin. — "Ja me taas olemme tohtorin väkeä." — "Minä arvaan sen", sanoi tyttö ja tuli saliin. Hän oli sievä ja hauskannäköinen tyttö. "Ensi kertaako sinä nyt olet vieraassa palveluksessa?" kysyi Kallem. — Aivan niin, ensi kertaa hän oli. — "Ja ensi kertaa mekin alotamme omaa taloutta", sanoi Kallem, "siitäpä tulee hauskaa!" Ragni meni tytön mukana kyökkiin, siellä näki hän heidän uuden pöytäkalustonsa, joka oli juuri otettu ulos laatikoista ja pesty puhtaaksi. Enempää ei Ragni voinut katsella, hän meni ulos käytävään ja nousi portaita ylös saadakseen hetken olla yksin. Aivan hänen edessään oli heidän makuuhuoneensa ovi auki, hän meni sinne ja sieltä avokuistin yläpuolella olevalle parvekkeelle. Millä oli hän näin suuren onnen ansainnut? Mitä olivat hänen työnsä ja kaipauksensa siihen verraten, mitä täällä, hänen rikkaan miehensä kodissa, oli häntä varten valmiina? Mutta kesken tätä suurta, ansaitsematonta onnea hän tunsi tuskaista pelkoa. Täältäkin katseli hän pohjoista kohti — näkyisikö pappila tänne? Ei, se ei näkynyt.
Josefinellä oli kaunaa häntä vastaan, hän oli huomannut sen kohta. Ja vaikkapa veljen mielestä se olikin paha, — rakasti hän kuitenkin sisartaan. Niin, Josefinessä oli jotain, josta Kallem piti tavattomasti, Ragni ei koskaan sellaisissa asioissa erehtynyt.
Kallem kulki huoneesta huoneesen siellä alhaalla. Nuo kaksi ovessaseisojaa olivat vetäytyneet takaisin ja miehet olivat ryhtyneet työhönsä. Sali oli suuri, ikkunoita oli sekä kirkolle että puutarhaan päin, mutta kirkonpuoleiset hän ehdottaisi tukittaviksi. Seinät olivat vaaleanharmaat, vaaleansinisessä laipiossa oli kultatähtiä, värit näyttivät jo vanhoilta, lattia vain oli vasta maalattu, sekin vaaleanharmaaksi. Tuolla vasemmalla olevaa huonetta laitettiin vielä. Johan nyt jotakin, eikö täällä vieläkään ole valmista! Eikö seuraavakaan huone ollut vielä kunnossa! Vain kaksi henkilöä oli siellä työssä, mies ja vaimo, jotka äsken olivat olleet siinä ovella. "Päivää!" tervehti Kallem. "Päivää!" vastasi pyöreänaama tanskalaisella murteella. Kallem meni lähemmäksi pöytää, jonka ääressä mies seisoi leikkelemässä seinäverhoja, vaimo pysyttelihe hänen kupeellaan, nyt vetäytyi hän miehen taakse. "Onko tämä teidän vaimonne?" — "Onhan se, hän on myös mulla sällinä, sekä sällinä että vaimona." Eukontypykkä hänen takanaan hihitteli, mutta melkein kuulumattomasti. Miehen ulkonevissa, pyöreissä silmissä välähteli veitikkamaisuutta. "Minä luulin, että kaikki olisi täällä jo valmista." — "Esteitäkin sattuu työntekijälle, herra tohtori." Vaimo nauroi täyttä kurkkua, mutta se kuului kuin vaatenyytin sisästä. "Onko vaimonnekin tanskalainen?" — "Ei, hän on norjalainen, mutta kyllä me silti sovimme." Vaimo kumartui yhä alemmaksi, aina vain nauraa hihittäen.
Huone, jossa he nyt olivat, oli soikea. Kallem huomasi kohta, että tämä oli varmaankin ruokasali, mutta luultavasti myöskin sairaiden odotushuone. Tuo seuraava huone, jonka ikkunat olivat pihalle ja kaakkoon päin, oli luonnollisesti hänen työhuoneensa. Siellä hän ottaisi vastaan, silloin kun ei olisi sairashuoneella. Hän ei mennyt sinne, vaan läksi ruokasalista eteiseen. Täältä meni ovi oikealle kyökkiin. Kyökin pöydällä hän näki kasan baierilaisia olutpulloja, sekä tyhjiä että täysinäisiä. "Kenen pulloja nuo ovat?" — "Satulamaakarin". — "Verhoilijan kai tarkoitatte?" — Nyt käsitti Kallem, minkälaisia "esteitä" täällä oli ollut ja että mies oli tällä hetkellä humalassa ja eukko vielä enemmän. Siksipä ne miehet viipyivätkin niin kauan sisällä, ennenkuin tulivat flyygeliä noutamaan, niille oli tarjottu olutta. "Olkaa hyvä ja käskekää se tanskalainen tänne!" Palvelustyttö lähti paikalla, ja kohta tulikin tuo pyöreänaama sata pirua silmissä kyökkiin ja hänen takanaan vaimo kurkaillen väliin yhdeltä väliin toiselta puolen.
"Nuo pullot tuossa ovat teidän?" — "No kuinka sen ottaa." — "Onko teitä useampia porukassa?" — "Kyllä, niitä juomassa kylläkin." — "Mutta te olette ne ostanut?" — "Niin, oluen kyllä, mutta en pulloja, ne ovat vietävät takaisin". Vaimo kuului tirskuvan.
"Saanko luvan kysyä nimeänne?" — "Sören Pedersen, totisesti se on minun nimeni". — "Kuulkaa nyt, Sören Pedersen, saanko minä ostaa nuo pullot teiltä?" — "Oluen kai tarkoitatte?" — "Niin, oluen." — "Hyvin kernaasti!" — "No, sitten on meillä yötä varten jotakin juotavaa, sillä meidän täytyy ensi yönä tehdä työtä, huomeneksi on saatava kaikki valmiiksi. Me autamme mukana. Suostutteko siihen?" — "Kun tohtori niin käskee." — "Sitten kai syötte illallista meidän kanssamme?"
Nyt hyppäsi Kallem kolmella neljällä harppauksella portaita myöten yläkertaan. Ragni seisoi auringon paisteessa parvekkeella. Hän kääntyi miestään kohden. Kallem kysyi oliko hän jo rukoillut ruokarukouksensa. Kyllä, nyt oli hän sen lopettanut.
Myöskin Kallem jäi hetkeksi parvekkeelle katselemaan tuota pientä saarenpoikasta, joka leikitteli äitinsä vieressä, tänne se näkyi — ja näkyipä tänne koko lahdelma, jossa hienot vihurit puhaltelivat, ja tunturit tuolla juhlallisessa kaukaisuudessa. Hän katsahti tuonne oikealle, jossa pastorin asunto sijaitsi, Ragni huomasi sen. "Eihän ne sentään, piru vieköön, voi meitä kohdella niinkuin emme olisi naimisissa? Vai mitä? Onpa se hauskaa nähdä!"
Ragni veti hänet sisään ja osotti seinän väriä heidän makuuhuoneessaan, se oli aivan hänen toivonsa mukaan, maalattu öljyvärillä himmeänvalkeaksi. Kaikki tulisi olemaan valkoista täällä ylhäällä, kaikki paitsi ikkunan uutimet ja verhot, jotka riippuivat laipiosta verhoten molempia sänkyjä, ja samoin ne, jotka olivat oven ja parveke-ikkunain edessä. Ne olivat väriltään siniset ja soveltuivat hyvin yhteen sängyissä ja muissa huonekaluissa olevien koristeiden kanssa. Nyt tuli Ragni puheliaaksi, mutta Kallemin täytyi lähteä katsomaan sairashuonetta ja Ragni tahtoi mukaan.
Kun he seisahtuivat puistossa katselemaan, huomasi Kallem, että muutamia vanhoja, kauniita puita, jotka olivat liian tiheässä sairashuoneen edustalla, täytyisi hakata pois. Niiden paikalle hän kuvitteli suurta kenttää suihkulähteineen ja siitä lähtemään teitä eri haaroille puistoon. Sairashuone oli kaksikerroksinen, keltaiseksi maalattu puurakennus, ikkunat siinä olivat tavattoman suuret, mutta pieniruutuiset. Tiilistä tehdyssä kivijalkakerroksessa oli asuntoja palvelusväelle ja taloudenhoitajalle, ne olivat hauskannäköisiä, uutimet ja kukkia oli ikkunoissa. Portti oli talon vasemmalla puolen, suurta pihamaata ympäröi tiheä, korkea aita. Kallem oli iloissaan siitä, että vaahterapuita oli istutettu pitkin aidan vierustaa, hän tiesi, että parin viikon päästä täällä olisi ameriikkalaisia telttoja sairaille kesäajaksi.