Kallem kysyi, eikö hän tahtoisi erota lapsuudestaan ja kehityksestään. Siihen antoi Ragni jyrkästi kieltävän vastauksen.

* * * * *

Kristen Larssen oli saanut tohtorilta työkseen kalustaa laboratorio ja laittaa ilmanvaihtolaitos kuntoon ja sitäpaitsi muita pienempiä hommia. Kallem ei ollut vielä elämässään joutunut tekemisiin niin vaiteliaan ja epäluuloisen, mutta samalla viisaan miehen kanssa kuin Larssen oli. Hän tuli eräänä sunnuntaina elokuun alussa Kallemin luo paraimmassa puvussaan: pitkä, ruskea takki, hihat tavattoman ahtaat, liivi ruudukas ja liian lyhyt, housut harmaat ja valmistetut n.s. englantilaisesta nahkista. Arkipäivinä hänellä oli tapana kulkea avopäin, kaupungille hän meni pitäen hattua kädessään, hän ei sietänyt mitään päässään, jollei ilma sattunut olemaan hyvin kylmä. Hän seisoi virkahuoneessa, pitkänä, laihana, tukka lyhyeksi leikattuna, kasvot puhtaaksi pestyinä, leukaa tummensi musta parransänki. Valkea paidan kaulus oli käännetty punaruutuisen kaulahuivin päälle. Tohtori pyysi häntä istumaan ja kysyi, mikä häntä vaivasi. Hän sai vastaukseksi — ensin tutkivan silmäyksen, sitten selityksen, ettei hän koskaan ollut valittanut vaivojaan.

Kallem huomasi, ettei Kristen Larssenin ollut helppo tuonlaisen vastauksen jälkeen ilmoittaa asiaansa, mutta Kallem ajatteli: se tekee hänelle hyvää.

Viimein sai hän lausutuksi, että hän oli kuullut "tohtorinnan" olleen viisi kuusi vuotta Amerikassa, tokkohan hän lainaisi hänelle englantilaisia kirjoja? Ehkäpä voisi rouva vielä neuvoa, miten hänen olisi meneteltävä, hän oli hiukan opiskellut omin päin.

Aikoiko hän siis muuttaa maasta? — No, vaikkapa niinkin, "mutta norjalaisten orjaksi hän ei halunnut mennä … siihen leikkiin hänen mielensä ei lainkaan tehnyt". — "Miten vanha te olette?" — "Hjaa, neljäkymmentä vuotta ja ylikin." — Hän näytti jo ainakin viidenkymmenen vanhalta. "Luullakseni minun vaimoni mielellään opettaisi teille englanninkieltä, vaikkapa iltapuhteilla." Ei, sitä hän ei millään muotoa tahtonut. Mutta Kallem selitti hänelle, että oli mahdotonta oppia ääntämään omin päin. Ragni tuli samassa sisään ja tohtori selitti hänelle, että Kristen Larssenille englanninkieli merkitsisi samaa kuin kaksi siipeä. Ragni ensin hiukan punastui, sillä se ei ollut nimittäin ainoa epämieluinen tehtävä, jonka Kallem oli hänelle antanut, varmaankaan Kallemin mielestä ei Ragnilla ollut kylliksi työtä ja puuhaa. Itse hän olisi mieluummin ollut vapaana. Mutta kun hän katsoi Kristen Larsseniin ja muisti Kallemin sanoneen häntä viisaammaksi mieheksi, mitä oli tavannut, rupesi häntä säälittämään. Larssen tutki paraikaa erästä englantilaista kirjaa ja ymmärsi töintuskin, mistä siinä puhuttiin. Ragni ei ainoastaan tarjonnut hänelle apuaan, vaan vieläpä pakoitti hänet apuansa vastaanottamaan. Jo saman päivän iltana kello viiden ajoissa tuli Kristen Larssen ja siinä he sitten istuivat tavailemassa erästä helppoa kappaletta. Kallem näki kotiin tultuaan nuo molemmat päät kumartuneina yli saman kirjan, toinen pitkulainen, mustatukkainen ja kulmikas, — toinen taas hienomuotoinen ja tukka punaiseen vivahtava, hän näki Larssenin jääkylmät, ryppyiset ja likaiset kasvot ja Ragnin keväiset, hohtavat ja terveet. Ragni piti nenäliinaa suunsa edessä ja kärsi huomattavasti siitä, että täytyi istua Larssenin vieressä. Silloin muisti Kallem, että hänkin oli huomannut, miten epämiellyttävältä Larssenin henki löyhkyi. Kallem hommasi kohta heille kaksi kirjaa ja he saivat istua kumpikin omalla puolellaan pöytää. Ragni toimitti tehtävänsä niin nopeasti kuin suinkin voi. Tätä peittääkseen Kallem pyysi Larssenia illalliselle ja hän koetti sulattaa hänen jääkylmää luontoaan, mutta hän oli lähtiessään yhtä kylmä ja varovainen kuin tullessaankin. Larssen antoi hänelle ajattelemisen aihetta. Mikä hän oikeastaan mahtoi olla miehiään ja kuinka hän oli tuollaiseksi tullut?

Sopivan tilaisuuden sattuessa Kallem läksi asialle hänen asuntoonsa. Täällä tapasi hän laihan naisenkäppyrän, pää käärittynä suureen huiviin, se oli Larssenin vaimo. Jos mies piti liian vähän päässään, niin oli tällä sen sijaan liian paljon. Ei yhtään lasta. Ei tulta takassa, vaimo sanoi keittävänsä ruokaa moneksi päiväksi yhdellä kertaa. Vaimo käveli huoneessa ja kutoi sukkaa, varovaisena ja epäilevänä. Kallemissa heräsi ajatus, että he olivat päättäneet elää näin puutteellisesti säästääkseen matkarahoja. Vain yksinomaan sitä varten, että olisi jotain asiaa, oli Kallem ottanut mukaansa revolverin, joka ei tahtonut laueta, se oli lippaassa ja hän oli ottanut lippaankin mukaansa, mutta huomasi vasta nyt, että ampumavaratkin olivat tulleet siinä mukana. Kallem näytti sitä vaimolle. "Tällaisia täällä on kosolta", vastasi vaimo, asetti sen lippaaseen, sulki ja pani sen miehensä työpenkin yläpuolella olevalle hyllylle. Sekä penkki että hylly oli täynnä korjauksen alaista tavaraa. "Hänellä on nykyisin paljon ulkotyötä", sanoi vaimo, "tuollaiset pikkutyöt saavat odottaa". Tämä heidän huoneensa oli samalla kertaa työpajana, kyökkinä ja makuuhuoneena. Seinäkello, pöytä, sänky, penkki ja kolme puujakkaraa, siinä koko huonekalusto, — ja sitäpaitsi ilettävä löyhkä.

Kotimatkalla hän kulki Sören Pedersenin verhoiluliikkeen ohi. Kallem oli avustanut häntä liikkeen aloittamisessa ja se menestyi hyvin. Siellä seisoi Kristen Larssen pitäen toisessa kädessään lasia ja toisessa pulloa ja Sören Pedersen vaimoineen huusi ja lauloi siinä lasin ja pullon ääressä, — se muistutti pitkää, surkeata koirien ulvontaa. Kristen Larssen nauroi sydämensä pohjasta. Tässä naurussa oli jotain leveää, ääretöntä onnentuntoa, se oli ilkeän sydämen syvintä paljastusta, se oli keksijän hurjinta riemuhuutoa. Kenties nuo kaksi herättivät hänen mielenkiintoaan, kukapa sen tietää? Tekikö hän tätä joka päivä?

* * * * *

Kallemin kykyä panna ihmisiä työhön sai Ragni vielä voimakkaammin kokea.