Tätä seuraavan äänettömyyden kestäessä, jota ei huokauksetkaan keskeyttäneet, nähtiin vaatetukun ponnistelevan ja vihdoin kuului siitä hiljainen ääni: "Sanassa sanotaan: kaikki, mitä teet, tee Jumalan kunniaksi; — mutta ovatko maailmalliset laulut, soitot ja hypyt Jumalan kunniaksi?"

"Suorastaan ei; — mutta eikö sama ole syömisen, nukkumisen ja pukeumisen? Ja kuitenkin täytyy meidän näitä tehdä. Ajatus ei siis voi olla mikään muu kuin se, että sinun ei pidä tehdä mitään, mikä on syntiä." — "Niin, mutta eikö tämä ole syntiä?"

Ensikerran tuli Ödegaard vähän tuskaiseksi; hän vastasi siis lyhyesti: "Raamatusta näemme, että laulua, soittoa ja tanssia käytettiin." — "Niin, Jumalan kunniaksi." — "Olkoonpa niin, — Jumalan kunniaksi. Mutta syy, miksi juutalaiset aina ja joka tilassa mainitsivat Jumalaa, oli se, että he lapsina eivät vielä olleet erottaneet kappaleita. Lapset nimittävät kaikkia vieraita miehiä 'mieheksi', — lapsen kysymyksiin: 'mistä tämä on, mistä tuo?' vastaamme aina yhdellä tavalla: 'Jumalasta'; mutta täys'ikäisinä täys'ikäisille me emme mainitse ainoastaan antajaa, Jumalaa, vaan samassa myöskin väliasteet. Niin saattaa esim. kaunis laulu puhua Jumalasta tai johtaa Jumalan luo, vaikkei siinä Jumalan nimeä mainita; sillä moni asia johtaa sinne, vaikka kohta ei suorastansakaan. Tanssi, jos se todella on terveen ja viattoman iloa ja riemua, ylistää, — jos ei suorastaan, niin kuitenkin — Häntä, joka antoi meille terveyden ja rakastaa lapsen mieltä sydämessämme."

"Kuulkaa, kuulkaa tätä!" lausui provasti; hän tiesi tunnossaan että hän kauan oli väärin käsittänyt näitä seikkoja ja niitä toisille väärin selittänyt. Mutta Lauri oli kauan aikaa istunut ja miettinyt. Nyt oli hän valmis; jyvä oli laskenut hänen korkealta otsaltansa lyhyille, äreille alakasvoille; siellä sitä rouhittiin ja jauhettiin ja nyt se tuli valmiina ulos: "Ovatko myöskin kaikellaiset seikkailut, sadut ja tarinat, kaikellaiset runot ja lorut, joita nykyaikoina ajetaan kirjat täyteen, ovatko nekin luvalliset? Eikö sanassa sanota: 'jokainen sana, mikä suustasi lähtee, olkoon totuutta?'"

"Olen sinulle kiitollinen, että tämän otit puheeksi. — Ajatuksen laita on, näet, sama kuin huoneen, jossa asut. Jos huone on niin ahdas, että tuskin saat pääsi sisään ja jalkasi ojennetetuiksi, niin kyllä varmaankin tahdot sitä laventaa. Ja runous ylentää ajatusta ja laajentaa sitä! Jos kaikki ajatukset, jotka ovat ylempänä kaikkein välttämättömintä, olisivat valhetta, niin tulisivat pian kaikkein välttämättömimmätkin ajatukset valheeksi. Ne puristaisivat sinut tähän maakuoppaasi niin ahtaaseen, ett'et koskaan saavuttaisi iankaikkisuutta, ja sehän sinun kuitenkin on määräsi, ja näidenhän tulisi sinua uskossa sinne viedä." — "Mutta runous kuvaa sellaista, mikä ei koskaan ole ollut olemassa, ja sehän siis on valhetta?" lausui Randi miettivästi. — "Ei suinkaan, se on usein paljon todenperäisempää kuin se, minkä silmillämme näemme", vastasi Ödegaard. Nyt he kaikki katsoivat häneen epäilevästi, ja nuori mies muistutti: "En ole koskaan ennen tiennyt, että tarina Tuhkimuksesta on todenperäisempi kuin se, minkä näen silmieni edessä." — He vetivät kaikki suunsa hieman nauruun. — "Mutta sano, huomaatko sinä aina yhtenäisyyttä siinä, minkä näet silmiesi edessä?" — "En ole kai tarpeeksi oppinut." — "Oh, oppinut sen vielä vähemmin huomaa. Tarkoitan näet sellaisia jokapäiväisiä asioita, jotka tuottavat surua ja vaivaa, joita miettien mieli mustuu, kuten on tapana sanoa. Eikö sellaista tapahdu?" — Lauri ei vastannut, mutta vaatetukusta kuului vakaasti: "Aivan usein." — "Mutta jos nyt kuulisit jonkin sepitetyn kertomuksen, joka niin vastaisi omaa elämääsi, että tämän kuullessasi käsittäisit oman tilasi? Etköhän sanoisi että tämä kertomus, joka sinulle selvitti oman elämäsi, joka antoi sinulle sitä lohdutusta ja kehoitusta, jota ymmärtäminen tuottaa, etkö sanoisi että tämä kertomus sinusta on todempi kuin oma elämäsi?" — Valkoverinen vaimo lausui: "Minä kerran luin kertomuksen, joka minua haikeissa huolissa lohdutti siihen määrään, että se, mikä kauan oli mieltäni raskauttanut, milt'ei muuttunut iloksi." Vaatetukusta kuului rykimistä: — "niin, se on aivan totta", lisäsi hän arkaillen.

Mutta nuori mies ei tahtonut tähän myöntyä: "Voivatko nuo jutut Tuhkimuksesta ketään lohduttaa?" — "Voivat kyllä, — kaikki tavallansa. Leikillisyydellä on suuri valta, ja tämä tarina osoittaa leikillisellä tavalla että se, josta huonointa luullaan, usein voi suuria tehdä, — että onni on rohkean osana, ja että se mies pääsee eteenpäin maalimassa, joka sydämmestään tahtoo. Etkö luule että monen lapsen on hyvä tätä muistaa, ja monen täys'ikäisenkin myös?" — "Mutta pirun- ja noidanjuonia uskominen on kuitenkin taikauskoa?" — "Ken on käskenyt sinun niitä uskomaan? Se on kuvakieltä." — "Mutta meitä on kielletty käyttämästä kuvia ja merkkejä, niinkuin kaikki ulkokiilto on perkeleestä." — "Vai niin; — missä sitä sanotaan?" — "Raamatussa." — Nyt puuttui provasti puheeseen: "Ei ikänä; teidän käskyksenne on väärä; sillä raamattu itse käyttää kuvia." — Kaikki katsahtivat häneen. "Se käyttää kuvia joka sivulla, niinkuin itämaisten kansojen on tapana. Me käytämme itsekin kuvia kirkoissamme, me käytämme kuvia kielessämme, käytämme puuhun leikatuita, kankaalle maalatuita, kiveen veisteltyjä kuvia, emmekä Jumalaakaan voi ajatella muuten kuin kuvallisesti. Eikä siinä kyllä: Jeesus käyttää kuvia; itse Herra Jumalakin, eikö hän esiintynyt jos jonkin muotoisena, ilmestyessään profeetoille; eikö hän kulkijamen muodossa tullut Aaprahamin luokse Mamreen ja syönyt hänen pöydässänsä? Mutta jos Jumala voi ilmestyä monenmuotoisena ja käyttää kuvia, niin voi ihminen samoin." — Tähän heidän täytyi suostua; mutta Ödegaard nousi istualtaan ja löi hiljaa provastia olalle: "Kiitos! te todistitte nyt mainiosti raamatun avulla että näyttelijätoimi on luvallista!" Provasti pysähtyi kauhistuen; savu, mikä oli suussa, tuli vitkalleen ulos itsestänsä.

Ödegaard astui laattian poikki vaatetukon luokse, kumartui nähdäkseen edes vilahdukselta hänen kasvojansa, vaikka turhaan. "Tahdotko sinä vielä muuta tietää?" kysäsi hän; "sillä minusta näytät yhtä ja toista ajatelleen." — "Niin, Jumala paratkoon, eihän sitä aina tule oikein ajateltua." — "Niin, -ensiaikoina kääntymisemme jälkeen olemme niin kiintyneet sen ihmeisiin, että kaikki muu meistä näyttää turhalta ja väärältä. Olemme rakastajan kaltaisia, ikävöimme vaan rakastettua." — "Niin, mutta katsokaa noita ensimäisiä kristittyjä, meidän tulee kuitenkin heitä pitää esikuvanamme." — "Ei suinkaan, heidän ankarat olonsa pakanoitten keskellä ei enään sovellu meidän oloihimme; meillä on toisia tehtäviä, meidän pitää saada kristillisyys käytäntöön nyky-elämässä." — "Mutta Vanhassa Testamentissa on niin monta sanaa, jotka todistavat koko sinun äskeisen puheesi henkeä vastaan", lausui nuori mies, ensikerran kiukustumatta. — "Niin on; sillä nämät sanat ovat nykyään kuolleet, ne ovat kumotut, kuten apostoli Paavali sanoo: 'Me olemme uuden liiton palvelijat, emme puustavin vaan hengen', — lisäksi: 'Missä Herran henki on, siellä on myöskin vapaus.' Ja: — 'Kaikki on minulle luvallista', sanoo Paavali lisäksi, mutta jatkaa: 'kaikki ei hyödytä.' Olemme niin onnelliset, että meillä on edessämme miehen elämä, joka osoittaa, mitä Paavali tarkoitti. Se mies on Luther. Ja Lutherin te kaiketi uskotte olleen hyvän ja valistuneen kristityn?" Sen he uskoivat. "Lutherin usko oli valoisa, se oli uuden testamentin usko! Pimeästä uskosta hän arveli, että sen takana ennen kaikkia oli perkele väijyksissä. Kiusauksen pelosta hän arveli, että se, joka vähimmin pelkää, myös vähimmin joutuu kiusaukseen. Hän käytti kaikkia Luojan antamia lahjoja, ilon lahjaa myöskin, koko elämä oli hänelle avoinna. Haluatteko kuulla muutamia esimerkkejä? Hurskas Melanchton kirjoitti kerran niin ahkerasti erästä kirjaa puhtaan opin puolustukseksi, ettei suonut itsellensä ruokarauhaakaan. Silloin tempasi Luther kynän hänen kädestänsä: 'Jumalaa ei palvella ainoastaan työnteolla, vaan myöskin lepäämällä' sanoi hän, 'senvuoksi Jumala on säätänyt kolmannen käskyn ja asettanut lepopäivän.' — Vielä lisäksi: Luther käytti puheessansa kuvia, lystillisiä ja vakaisia vuorotellen, ja lasketteli yhtenään suopeita, usein sukkeliakin kokkapuheita. Hän käänsi myöskin äidin kielelleen vanhoja, oivallisia kansantaruja ja sanoi esipuheessa että hän lähinnä raamattua tuskin tunsi parempia opetuksia kuin nämät. Hän soitteli kitaraa, niin kuin, ehkä tiedätte, ja lauloi lastensa ja ystäviensä kanssa —, ei ainoastaan virsiä, ei, vaan myöskin iloisia lauluja; hän suosi seuraleikkejä, pelasi sakkia ja suvaitsi nuorten tanssia luonansa; hän vaati ainoastaan että kaikki piti käydä siivosti ja nuhteettomasti. Nämä tiedot on eräs vanha, yksinkertainen Lutherin oppilas, pappismies Juhana Mathesius, kirjoittanut muistoon ja kertonut saarnastuolista pitäjäläisillensä. Hän rukoili että ottaisivat nämä ohjeekseen — ja rukoilkaamme mekin samaa!"

Provasti nousi: "Hyvät ystävät, lopettakaamme nyt täksi erää." Kaikki nousivat istualtaan. "Tässä on monta valistavaa sanaa lausuttu; suokoon nyt Jumala armonsa tälle kylvölle! — Rakkaat ystävät, te asutte yksinäisillä paikoilla; te asutte ylhäällä tuntureilla, missä halla niittää viljan useammin kuin sirppi. Olisi parasta jälleen jättää sellaiset tunturiautiot seikkailijain tyyssijoiksi ja karjan laitumiksi. Hengellinen elämä siellä tuskin itää ja tulee yhtä synkännäköiseksi kuin kasvitkin. Ennakkoluulot pimittävät elämän niinkuin tunturit, joiden varjossa ne sikiävät; ne kaihtavat ja erottavat. Herra kootkoon, Herra valaiskoon! — Kiitoksia, ystäväni, tästä päivästä! Se toi suurempaa selvyyttä minullekin." Hän otti itsekutakin kädestä, ja nuori mieskin tarjosi ystävällisesti kätensä kuitenkaan silmiään nostamatta.

"Te menette tunturitietä; — milloin ehditte kotiin?" kysäsi provasti, kun he tekivät lähtöä. — "Yö on pitkä", vastasi Lauri; "paljon lunta on pyryttänyt tielle ja mistä tuuli on sen puhaltanut pois, siinä on iljenjäätä". — "Niin, ystäväni, kunniaksi on käydä kirkkoa semmoisissa olosuhteissa. — Älköön teitä vahinko vain kohdatko matkalla!" Eerikki vastasi hiljaisella äänellä:

Ma Herran heitän huomaan
Suruni, murheeni,
Hän jälkeen armons suoman
Ne kääntää parhaaksi.