— Auringonlaskuun on vielä aikoja; — olisi mukavaa jos vielä viitsisit hiukan jutella kanssani.
Ja Eli meni.
Nyt Margit rupesi puhumaan Arnesta.
— En tiedä paljonko sinä häntä tunnet. Hän voi opettaa sinulle joka lajia; Herra varjele kuinka paljon hän on lukenut.
Eli myönsi tietävänsä, että hän oli lukenut paljon.
— Se on sentään pienin asia se, mutta kuinka hyvä hän koko elinaikansa on ollut äidilleen, se on suurempi asia! Jos se vanha sananparsi on tosi, että se, joka on hyvä äidilleen, on hyvä vaimolleenkin, niin ei se, jonka hän vaimokseen valitsee, saa valittamista. — Mitä sinä, lapsi, siellä kurkistelet?
— Minä vaan hukkasin pienen oksan, joka oli kädessäni.
He astelivat molemmat vaiti, toisiinsa katsomatta.
— Hän on niin ihmeellinen luonteeltaan, sanoi äiti taas; — hän on lapsena niin pelästynyt ja sentähden on hän tottunut yksikseen ajattelemaan asioita. Sellaiset ihmiset eivät oikein pidä puoliaan.
Nyt Eli vihdoinkin tahtoi kääntyä takaisin, mutta Margit arveli, ettei Kampeniin ole kuin vähän matkaa ja täytyihän hänen nähdä Kampen, kun jo oli näin pitkälle tullut.