— Kaunis nappi, sanoi hän ja katseli sitä.
— Minä olen saanut sen äidiltä, sanoi Eli.
— Niin kai olet, riensi Margit avuksi.
He astelivat tietä pitkin. Heinä oli niitetty ja koottu rukoihin.
Margit kourasi heiniä, haistoi niitä ja huomasi niiden olevan hyviä.
Hän kysyi pappilan karjaa, sai siten tilaisuutta kysyä Böeninkin
karjaa ja kertoi heidän karjastaan Kampenilla.
— Talo on paljon edistynyt viime vuosina ja siitä voi saada niin suuren kuin itse tahtoo. Se elättää nyt kaksitoista lypsävää ja voisi se elättää useampiakin. Mutta Arnella on niin paljon kirjoja, joita se lukee ja joitten mukaan se järjestää; sentähden se tahtoo ruokkia niitä oikein noin isoisesti.
Eli ei vastannut tähän mitään, kuten luonnollista olikin; mutta Margit kysyi häneltä, kuinka vanha hän oli. Hän oli yhdeksäntoista vanha.
— Oletko sinä ensinkään ottanut osaa talouteen? Sinä olet niin hienon näköinen, ettet ole taitanut paljon mihinkään kajota.
Oli hän sentään auttanut aika paljon, varsinkin viime aikoina.
— Hyvähän se on tottua kaikkeen; sitä tulee tarvitsemaan, kun itse kerran joutuu suureen taloon. Mutta eihän sillä tietystikään hätää ole, joka voi saada hyvää apua.
Eli rupesi tahtomaan takaisin, sillä he olivat aikoja sitte jättäneet taakseen pappilan maat.