Eräänä pyhänä, kun isä oli kirkossa, teki Torbjörn kotona pahaa. Aslak ja hän viskelivät toisiaan lumipalloilla.
— Ei, ei, sinä kiusaat minua, pyysi Torbjörn; — viskataan yhdessä johonkin toiseen paikkaan.
Aslak oli paikalla valmis ja he kimittivät ensin hoikkaa kuusta aitan vieressä, sitten aitanovea ja vihdoin ikkunaa — ei ruutua, sanoi Aslak, vaan sitä ympäröivää kehystä. Torbjörn kuitenkin osasi ruutuun ja kalpeni.
— Joutavia, kuka sen saa tietää! Heitä paremmin! Torbjörn heitti, mutta osasi taasen ruutuun.
— Nyt en minä enään tahdo.
Samassa tuli hänen vanhin sisarensa, pikku Ingrid, ulos.
— Heitä häneen, kuuletkos!
Torbjörn oli paikalla valmis, tyttö itki ja äiti tuli ulos. Hän pyysi
Torbjörniä lopettamaan.
— Viskaa, viskaa! kuiskasi Aslak.
Torbjörn oli kuuma ja kiihoittunut. Hän teki työtä käskettyä.