Torbjörn lupasi.
— Mutta, sanoi Synnöve, — kun sinä saat lampaan, voi hän saada porsaan.
Se oli Torbjörninkin mielestä viisaampaa ja sitte he juttelivat yhteisistä tuttavista, joita heillä tosin ei ollut paljon. Vanhemmat olivat puhuneet puhuttavansa ja heidän piti lähteä kotiin.
Yöllä näki Torbjörn unta Päivänkummusta. Siellä oli olevinaan paljaita valkoisia karitsoja ja pieni tyttö, punaisia nauhoja vaaleissa hiuksissa, käveli niiden keskellä. Ingrid ja Torbjörn tahtoivat joka päivä sinne. Heillä oli hoidettavanaan niin monta karitsaa ja porsasta, etteivät he tahtoneet päästä kääntymään niiden joukossa. He ihmettelivät mikseivät he heti päässeet sinne.
— Senkötähden, että tuo pieni tyttö on pyytänyt teitä? kysyi äiti. —
Onko kummempaa kuultu?
— Niin, niin, odottakaa nyt vaan ensi pyhään, niin näette.
Pyhä tuli.
— Sinä kuulut olevan niin paha kehumaan ja valehtelemaan ja kiroamaan, sanoi Synnöve hänelle, — ettet pääse ennenkuin olet heittänyt pois ne tavat.
— Kuka sen on sanonut? kysyi Torbjörn kummissaan.
— Äiti.