— Sanotko sinä minulle pois tieltä? kysyi Nuutti.
— Minä puhuin hevoselle; anna tietä, sanoi Torbjörn, mutta ei itsekään kääntynyt syrjään.
— Mitä, aiotko sinä ajaa päälleni? kysyi Nuutti.
— Mene sitte pois!
Hevonen nosti päänsä ilmaan, sillä muuten sen olisi täytynyt työntää se Nuutin rintaa vastaan. Silloin kävi Nuutti kiinni suitsiin ja hevonen, joka muisti äskeisen kurituksen, rupesi vapisemaan. Mutta tämä liikutti Torbjörniä, joka katui, mitä äsken oli tehnyt hevoselle; nyt puhkesi raivo Nuuttia vastaan; sillä hän nousi seisoalleen, piiska kädessä, ja veti sillä Nuuttia päähän.
— Lyötkö? huusi Nuutti ja tuli likemmä. Torbjörn hyppäsi alas rattailta.
— Sinä olet paha mies, virkkoi hän kalman kalpeana ja antoi ohjakset pojalle, joka oli ollut tuvassa ja joka tarjoutui niitä ottamaan.
Mutta vanhus, joka oli noussut ovensuusta, kun Aslak oli lopettanut kertomuksensa, meni Torbjörnin luo ja tarttui hänen käsivarteensa.
— Sämund Kuusisto on niin hyvä mies, ettei hänen poikansa pidä antautua tekemisiin tuollaisten tappelupukarien kanssa, sanoi hän.
Torbjörn rauhoittui, mutta Nuutti huusi: