— Niin, olivat kai saattamassa Torbjörniä ensi kertaa.
— Huonon näköinenpä hän oli.
— Mitäpä sitä muutakaan; minä ihmettelin, että hän oli niinkin.
— Kyllä hän on saanut kärsiä hulluutensa takia. Guttorm katseli vähän aikaa eteensä maahan.
— Nuorihan hän vielä on.
— Mutta hänessä ei ole hyvää perustusta; häntä ei koskaan voi tietää.
Guttorm, joka istui kyynärpäät pöydällä ja kierteli kirjaa käsissään, avasi nyt kirjan ja ollessaan kirjaa lukevinaan, päästi hän suustaan sanat:
— Hän kuuluu varmasti toivovan terveyttään entiselleen.
Äitikin otti nyt käteensä kirjan.
— Onhan se hyvä niin nuorelle pojalle, sanoi hän. — Jumala opettakoon häntä vaan käyttämään sitä paremmin.