Sen saattoi jokainen nähdä, että tämä oli kuolemaksi. Ihmiseen, joka kantaa povessaan arvoitusta, tulee omituinen sävy, joka tekee hänet muillekin arvoitukseksi. Siitä päivästä asti jolloin he muuttivat tänne, oli miehen synkkä sanattomuus, naisen kauneus ja molempien yksinäinen elämä antaneet kylänjuoruille paljon tekemistä: kun vaimo äkkiä katosi, yltyi jännitys ja uskottiin mitä mahdottomimpia juttuja. Kukaan ei osannut antaa mitään tietoja eikä kukaan niistä, jotka asuivat tai kulkivat pitkin rantojen harjanteita tuona pyhäaamuna, ollut sattunut katsahtamaan jyrkänteelle silloin, kun hän keskellä auringonpaistetta heittäytyi veteen. Hänen ruumiinsakaan ei ajautunut maihin todistamaan. Miehestä syntyi kummallisia tarinoita hänen vielä ollessaan elävässä elämässä. Hän oli pahan näköinen, makasi, pitkähköt, ontostuneet kasvot punaisen parran ja takkuisten hiusten ympäröiminä. Suuret silmät tuijottivat sieltä kuin aidatusta lammesta. Kun ei hän näyttänyt tahtovan elää enempää kuin kuollakaan, sanoivat ihmiset, että Jumala ja paholainen tappelevat hänen omistamisestaan. Toiset olivat nähneet itse paholaisen tulenliekkien keskellä kurottautuvan hänen huoneeseensa huutamaan häntä. He olivat niinikään nähneet paholaisen mustana koirana kiertävän rakennuksia tai pomppivana keränä kierivän edellään. Ohisoutavat olivat nähneet koko talon olevan tulessa, toiset olivat kuulleet junan hihkuen, haukkuen ja rämisten nousevan järvestä, hitaasti likenevän taloa, ajavan sisään lukituista ovista, riehuvan kaikkien huoneiden läpi ja sitte taas kirkuen, haukkuen ja karjuen syöksyvän järveen, kadotakseen. Sairaan palvelijat, sekä miehet että naiset, läksivät suinpäin pakoon ja he nämä kaikki kertoivat. Kukaan ei enään uskaltanut liketä taloa. Jollei vanha torpanväki, jolle mies oli osoittanut hyvyyttä, olisi ottanut häntä hoitaakseen, olisi hän jäänyt avutta. Vanha vaimo, joka häntä hoiti, eli itsekin suuressa pelossa; hän poltti olkia hänen vuoteensa alla karkoittaakseen paholaista; mutta vaikka sairas oli palamaisillaan, ei hän päässyt vaivoistaan. Hänellä oli uskomattomat tuskat. Vihdoin rupesi vanha vaimo ajattelemaan, että hän odotti jotakin ihmistä. Hän kysyi, eikö mentäisi hakemaan pappia. Sairas ravisti päätään. Eikö hän sitte olisi halunut nähdä ketään muuta? Siihen ei sairas vastannut. Seuraavana päivänä hän äkkiä kesken kaiken selvästi mainitsi nimen "Agnes". Tietysti ei se ollut tarkoitettu vastaukseksi vaimon eiliseen kysymykseen, mutta vanhus ymmärsi sen siksi; iloissaan hän nousi ja meni pyytämään miestään kiireesti valjastamaan hevosta ja lähtemään pappilaan noutamaan Agnesia. Pappilassa luulivat kuulleensa väärin ja että tietysti pappia haettiin pitäjälle; mutta vanha mies vaan väitti tulleensa noutamaan Agnesia. Lapsi oli itse huoneessa ja pelästyi kovin, kun hän sen kuuli. Sillä olihan hänkin kuullut puhuttavan paholaisesta ja junasta, joka nousi järvestä; mutta hän oli kuullut senkin, että sairas odotti jotakin, saadakseen kuolla ja piti sitä aivan luonnollisena, että hän odotti häntä, jonka hänen vaimonsa niin usein oli noutanut heille. Lapselle sanottiin, että kuolevan tahto täytyi täyttää ja ettei hänelle tapahdu mitään pahaa, kun hän kauniisti rukoilee Jumalaa. Ja hän uskoi sen ja antoi pukea ylleen.

Oli kylmä, kirkas ilta ja pitkät varjot seurasivat, kulkuset panivat metsän kaikumaan, oli vähän peloittavaa, mutta hän istui kädet ristissä puuhkassaan ja rukoili. Ei hän nähnyt paholaista eikä hän kuullut junan tulevan järvestä, jonka rantaa kuljettiin; mutta hän näki tähdet ylhäällä ja tulen edestään mäeltä. Ylhäällä talolla oli hirvittävän hiljaista, mutta vanha vaimo tuli paikalla ulos ja kantoi hänet sisään ja riisui päällysvaatteet ja vei uunin ääreen lämmittelemään. Ja sillaikaa selitteli vanhus, että hän vaan olisi hyvällä mielellä ja rohkeasti menisi rukoilemaan sairaalle isämeitää. Kun hän oli lämmennyt, otti vanhus häntä kädestä ja talutti hänet kamariin.

Siellä makasi sairas, parta pitkänä, silmät kuopalla, ja katseli Agnesiin kauvan; hän ei Agnesin mielestä ollut pahan näköinen eikä häntä peloittanut.

— Annatko sinä minulle anteeksi? kuiskasi sairas. Agnesista tuntui siltä että piti luvata ja sentähden hän vastasi "kyllä". Silloin mies rupesi hymyilemään ja yritti nousta, mutta jäi voimattomana pitkäkseen. Agnes rupesi paikalla lukemaan isämeitäänsä, mutta sairas teki torjuvan liikkeen ja viittasi rintaansa ja lapsi laski kätensä hänen rinnalleen, sillä hän käsitti hänen sitä tarkoittaneen, ja hän pani laihan, jääkylmän käsikänkkyränsä hänen pienille, lämpöisille käsilleen ja sulki sitte silmänsä. Kun ei hän mitään sanonut vaikka lapsi oli lukenut rukouksen loppuun, ei hän uskaltanut vetää pois käsiään, vaan alkoi uudestaan. Hän luki rukousta jo kolmatta kertaa, kun vanha vaimo tuli sisään, katsahti vuoteeseen päin ja sanoi:

— Sinä voit lopettaa, lapseni, sillä nyt hän on päässyt vaivoistaan.

UUSI REITTI HUVIMATKAILIJOILLE.

Norjalaista Nordlantia ja Ruijaa tunnetaan rajojen ja sikäläisten virkatehtävien ulkopuolella norjalaistenkin kesken niin vähän, ettei voi pyytääkään, että tanskalaiset tai ruotsalaiset niitä tuntisivat. Kuitenkin koskee kehoitukseni lähteä sinne huvimatkalle yhtä paljon heitä kuin norjalaisia. Mutta minä lisään heti, etten tietystikään tahdo neuvoa sinne niitä, joilla ei ole varaa taikka aikaa tehdä enempää kuin yhden tai pari pitempää matkaa eläissään, vaan sensijaan niitä monia, jotka ovat nähneet kulturimaat Europassa, jotka eivät ikävöi suuria kaupunkeja, vaan juuri pois niistä, jotka eivät enään etsi huvia, vaan parin kuukauden virkistystä suuremmoisessa luonnossa. Ja sitte minä käännyn niiden puoleen, jotka tahtovat panna kuntoon hermostonsa ja joiden siitä syystä mieluummin on valittava voimistava merimatka kuin helteinen kylpypaikkaelämä. Tosin saattaa kaupanpäälliseksi seurata vähän merikipua, vaikka harvemmin kesällä kauniilla ilmalla; mutta osaksihan merikipu on terveellinen tauti, osaksihan tämä matka siinä suhteessa on suojatuin minkä saattaa tavata; sillä kuljetaan, muutamia lyhyitä poikkeuksia lukuunottamatta (Jäderen, Stat, Hustadviken, Folden, Länsivuono) kaiken matkaa saaristotietä; kovassakin myrskyssä kulkee höyrylaiva ihan hiljaa vuorokausia umpeensa; matkustaja elää kuin oman pirttinsä permannolla, sillä eroituksella vaan, että häntä ravitsee voimakas meri-ilma ja suuremmoisin luonto, mitä Pohjola saattaa tarjota. Englantilaiset ovat osanneet löytää sen ja nyttemmin myöskin amerikkalaiset, ranskalaiset ja hollantilaiset. Jokaista norjalaista huvimatkailijaa kohti tulee kymmenen ja kaksikymmentä ulkomaalaista. Englantilaiset ovat vuokranneet tämän pohjoisen seudun parhaimmat lohivedet ja metsästysmaat.

Vanha saksalainen maalari Preller, joka aikoinaan pohjoismaista on hakenut aiheita historiallisia maisemiaan varten (näin hiljan erään hänen mytologisen kohtauksensa, joka on pantu tapahtumaan tässä luonnossa), sanoi minulle: "Joka tahtoo nähdä meren ja ilman ja maan kamppailua ja ihmisten kamppailua näitä kaikkia vastaan, matkustakoon sinne pohjoiseen." Huvimatkailija luultavasti ei halua nähdä tämän — kuten helposti voisi tapahtua — kohdistuvan itseensä, vaan tunturimuodostukset ja ne vaikutelmat, joista luonto täällä aina pitää huolen, sekä paikkakunnan kansa, voivat tehdä hänelle täyden selvän. Mainitsen tämän koska pohjoisnorjalaisen kertomukset luonnostaan ja elämästään ovat parasta mitä matkaltani tuon; hänen mielikuvituksensa on vaaran ja yksinäisyyden kasvattama, ja se on sukua luonnon kanssa.

Saksalainen maailmanmatkustaja Alexander v. Ziegler — tunnustan sen häpeäkseni — ensinnä herätti minussa halun nähdä näitä seutuja. Hän mainitsi kolme paikkaa maailmassa, joita hän, kutakin laatuaan, piti näkemistään suuremmoisimpina ja niistä olivat Nordlanti ja Ruija yksi.

Matka on järjestettävä niin, että joko tulo- tai menomatkalla kuljetaan maitse Namsosiin; ehkä on parasta jakaa matkaa, siis mennessä maitse Trondhjemiin ja palatessa maitse Namsosista Trondhjemiin ja siitä taas laivalla rannikkoa pitkin romsdalilaisiin kaupunkeihin (muitten muassa kauniiseen Moldeen) ja eteenpäin Bergenin rannikkoa pitkin, jolloin sopii poiketa Bergeniin ja käyttää hyväkseen Hardangerin vuonoa tai jotakin muuta niistä monista, joihin pienemmät laivat Bergenistä kulkevat. Nordlantiin on joka tapauksessa saavuttava kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa keskiyöauringon takia. Sen saattaa kyllä myöhemminkin nähdä täydessä vaikuttavuudessaan, mutta etempää pohjoisesta ja vain korkeilta, vapailta paikoilta.