Tuli kevät ja Aslaug läksi karjan kanssa tuntureille. Kun sitte päivä helteisenä laskeusi laaksoon, tunturi kohosi viileänä autereesta, kellot kalkattivat, karjakoira haukkui, Aslaug huhuili ja puhalsi paimentorveen nurmikkojyrkänteillä — silloin rupesi poikien sydäntä polttamaan, kun he alhaalla vainioilla ahersivat. Ensi lauvantai-iltana he toinen toista nopeammin riensivät karjakartanolle. Mutta vielä nopeammin tulivat he alas; sillä karjakartanolla seisoi oven takana poika, ja hän otti vastaan jokaisen tulijan ja tumpuloi hänet niin pahanpäiväisesti, että hän sitte ikänsä muisti ne sanat, jotka seurasivat: tule vielä toisenkin kerran, niin saat enemmän!
Heidän ymmärtääkseen ei sellaista nyrkkiä ollut siinä seurakunnassa muilla kuin Tore Nässetillä. Ja kaikki rikkaat talollisenpojat pitivät sitä peräti hulluna, että mokomakin torpparinpukki seisoi puskemassa Husabyn karjakartanon korkeimmalla harjalla.
Samaa mieltä oli vanha Nuuttikin, kun hän sen kuuli, ja samalla hän suunnitteli, että jollei kukaan muu osaa kurittaa sitä veitikkaa, niin hänpä koettaa poikiensa kanssa. Tosin Nuutti jo rupesi vanhenemaan, mutta vaikka hän likeni kuudettakymmentään, niin hän mielellään paini vanhimman poikansa kanssa, kun huveissa rupesi käymään liian hiljaiseksi.
Husabyn karjakartanolle ei ollut kuin yksi tie ja se kulki suoraan talon läpi. Seuraavana lauvantai-iltana, kun Tore aikoi karjakartanolle ja kevein askelin hiipi pihan poikki, karkasi mies hänen rinnuksiinsa.
— Mitä sinä minusta tahdot? sanoi Tore ja viskasi hänet maahan niin että helisi.
— Sen saat heti tietää, sanoi toinen hänen takaansa ja se oli veli.
— Täällä tulee kolmas, sanoi Nuutti ja kävi kaikin voimin hänen kimppuunsa.
Tore kävi vaarassa voimakkaammaksi; hän oli notkea kuin pajuinen vitsa ja iski niin että poltti; hän kiemurteli ja hiiviskeli; kun iskut tulivat, oli hän poissa tieltä; kun eivät he mitään osanneet odottaa, tulla läjähti. Selkäänsä hän lopulta sai, jopa aika lailla, mutta vanha Nuutti sanoi sittemmin usein, että hän tuskin oli paininut vankemman pojan kanssa. He ottelivat kunnes veri valui, mutta sitte sanoi Husabyn isäntä:
— Seis! ja lisäsi: — jos sinä ensi lauvantai-iltana pääset Husabyn hukan ja hänen pentujensa ohi, niin on tyttö sinun!
Tore laahautui kotiin niin hyvin kuin taisi ja kun hän oli päässyt kotiin, paneutui hän vuoteeseen. Paljon oli puhumista tappelusta Husabyssä, mutta sen sanoi jokainen, että mitä hänellä siellä oli tekemistä? —Yksi ei sanonut sillä lailla ja se oli Aslaug. Hän oli sinä lauvantai-iltana niin odottanut häntä ja kun hän kuuli miten päin asiat isän kanssa olivat kääntyneet, itki hän ja puheli itsekseen: