— Etkö sinä, poika, tahdo tansseihin?
— En, en vielä.
— Et vielä? Koska sitte?
Poika ei vastannut.
— Mitä sinä tarkoitat, kun sanot, ettet vielä? ja kun ei poika vastannut, sanoi koulumestari: — tule nyt äläkä turhia höpise.
— Ei, minä en mene!
Hänen vastauksensa oli hyvin tiukka ja hän oli mielenliikutuksissaan.
— Vai pitää sinun oman koulumestarisi seisoa tässä ja kehoittaa sinua menemään tanssiin!… Molemmat vaikenivat — Onko tuolla sisällä joku, jota sinä pelkäät nähdä?
— Enhän minä voi tietää keitä siellä on.
— Mutta voisiko siellä olla joku? — Öyvind vaikeni. Silloin meni koulumestari ihan hänen likelleen ja laski kätensä hänen olalleen: — pelkäätkö sinä nähdä Maritia?… Öyvind katsoi maahan, hengitys kävi raskaaksi ja lyhyeksi. — Sano se minulle, Öyvind!… Öyvind vaikeni. — Ehkä sinua hävettää tunnustaa se, kun et vielä ole ripillä käynyt; mutta sano se nyt minulle kumminkin, Öyvind, et sinä sitä kadu… Öyvind nosti katseensa, muttei saanut sanaa suustaan ja silmä luisti syrjään. — Et sinä myöskään viime aikoina ole ollut iloinen; pitääkö hän muista enemmän kuin sinusta?