— Ei, älä tule; minä olen odottanut niin kauvan ja minä saan odottaa vielä kauvemmin; ei kukaan tiedä missä minä olen ja minun täytyy rientää kotiin.
— Olit kiltti, kun tulit, sanoi Öyvind.
— En minä voinut kestää että sinä lähtisit sillä lailla; mehän olemme tunteneet toisemme lapsesta asti.
— Niin olemme.
— Ja nyt emme ole puhuneet keskenämme puoleen vuoteen.
— Emme ole.
— Ja me erosimme silloin niin kummallisesti.
— Niin; — enköhän minä tule sinne sinun luoksesi.
— Ei, älä tule! Mutta sano minulle: ethän ole minulle pahoillasi?
— Hyvänen aika, kuinka sinä sellaista luulet?