Ystäväsi
Öyvind Pladsen.
YHDEKSÄS LUKU.
Eräänä lauvantaina juhannuksen aikaan souti Tore Pladsen järven poikki noutamaan poikaansa, jonka iltapäivällä piti palata maanviljelyskoulusta. Hän oli nyt käynyt sen loppuun. Äiti oli päiväkausia aikaisemmin ottanut avukseen palkkavaimon, kaikki oli pestynä ja puhdistettuna, kamari oli jo aikoja sitte pantu kuntoon, sinne oli tehty uuni ja siellä piti Öyvindin asua. Tänään kantoi äiti sinne tuoreita lehtiä, toi puhtaita liinavaatteita, järjesti vuoteen ja katsahti tuontuostakin ulos, eikö venettä näkyisi järvellä. Tuvassa oli paljon puuhaa ja aina puuttui jotakin, tai piti ajaa pois kärpäsiä ja kamarissa oli aina tomua, alituisesti tomua. Vielä ei näkynyt venettä. Äiti nojausi ikkunanpieleen ja katsoi ulos; silloin kuuli hän askelia tieltä, ihan likeltään ja käänsi päätään; koulumestari siellä hiljaa tuli alas tietä, sauvaansa nojaten, sillä lonkka oli huono. Viisaat silmät liikkuivat levollisina päässä; hän pysähtyi lepäämään ja nyökkäsi emännälle päätään:
— Eivätkö vielä ole tulleet?
— Eivät, mutta voivat minä hetkenä hyvänsä olla täällä.
— Tänään on hyvä heinäpouta.
— Mutta vanhan ihmisen kuuma kävellä.
Koulumestari vilkaisi häneen hymyillen.
— Jokos nuoria tänään on näkynyt?