— Johan se kävi tässä, mutta meni taas.
— Niin, niin; kai niiden illalla pitää jossakin tavata.
— Kai, kai; Tore vaan sanoo, etteivät saa tavata hänen talossaan, ennenkuin vanhukset ovat antaneet suostumuksensa.
— Oikein, oikein.
Hetken perästä huudahti äiti:
— Mutta taitavat jo tulla! Koulumestari katsoi kauvan järvelle.
— Ne ne ovat.
Äiti meni pois ikkunasta ja koulumestari tuli sisään. Kun hän hetkisen oli levännyt ja juonut, läksivät he rantaan, veneen viilattaessa heitä vastaan täyttä vauhtia; sillä sekä isä että poika soutivat. He olivat heittäneet takit yltään, airojen alla kävi valkoinen kuohu, sentähden oli vene pian heidän rinnallaan, Öyvind käänsi päätään, nosti silmänsä ja näki äidin ja koulumestarin valkamassa.
— Hyvää päivää, hyvää päivää koulumestari! huusi hän ja lepuutti airojaan.
— Kuinka hänen äänensä on käynyt mieheväksi! sanoi äiti ja kasvot loistivat. — Voi ei, yhtä vaalea hän on kuin ennenkin! lisäsi hän samassa.