— Onko se totta? sanoo tyttö miltei tietämättään, ja niin ääneen että helisee.
— On se totta! vastaa Öyvind ja leipoo käsiään yhteen.
Tyttö kiepahtaa ympäri, viskaa mitä käsissä sattuu olemaan, menemään ja karkaa ulos. Mutta Öyvind perässä.
Pian tulivat koulumestari, Tore ja vaimo. Vanhus oli hommannut kynttilöitä pöydälle, joka oli katettu valkoisella liinalla; tarjottiin viiniä ja olutta ja kaiken aikaa kierteli ukko huonetta, nostaen jalkojansa tavallista korkeammalle, mutta oikeaa aina korkeammalle kuin vasenta.
* * * * *
Ennenkuin tämä pieni kertomus päättyy, mainittakoon, että viisi viikkoa myöhemmin Öyvind ja Marit vihittiin pitäjän kirkossa. Koulumestari johti itse sinä päivänä laulua, koska hänen apulaislukkarinsa oli kipeänä. Hänen äänensä särisi nyt vanhana; mutta Öyvind kuunteli häntä mielellään. Ja kun hän oli antanut Maritille kätensä ja taluttanut hänet alttarille, nyökytti koulumestari kuorista hänelle päätään, aivan kuten Öyvind oli nähnyt hänen tekevän silloin, kun hän niin surullisena katseli Maritin tanssia; hän nyökytti päätään takaisin ja kyyneleet yrittivät nousta silmiin. Tanssiaisillan kyyneleet olivat näiden kyynelten johdantona. Välillä oli koko hänen uskollisuutensa ja työnsä.
Ja tähän päättyy tarina iloisesta pojasta.
KALASTAJATYTTÖ.
ENSIMÄINEN LUKU.
Sellaisille paikoille, joille silli pitkien aikojen kuluessa säännöllisesti on kokoontunut, kohoaa vähitellen kaupunki, jos asianhaarat muuten ovat suotuisat. Sellaisista kaupungeista ei ainoastaan saata sanoa, että meri on viskannut ne rannalle, vaan kaukaa katsoen ne todella näyttävät maihin ajelehtineilta tukkipuilta ja haaksen hylyiltä, tai nurin käännetyiltä veneiltä, joita kalastajat myrskyisenä yönä ovat vetäneet suojaksi ylleen aika roukkion; likempää katsoen huomaa, kuinka satunnaisesti kaikki on rakennettua: keskellä kulkureittejä saattaa olla vuoria, tai jakaa vesi kauppalan kolmeen, neljään lohkoon; kadut kiertelevät ja kaartelevat. Yksi ainoa ominaisuus on kaikelle yhteinen: se, että satama suo suojaa suurimmillekin laivoille; siellä on tyyntä kuin vadissa ja sentähden ovat nämä sisävuonot hyvät olemassa, kun laivat risaisin purjein, rikkinäisin skanssivaatetuksin ajelehtivat aavalta mereltä suojaan hengähtämään.