— Istukaa, istukaa! sanoivat he, mutta eihän siellä ollut mitään mihin istua, molemmat kirkossa olijat jäivät niinikään seisomaan ja jota kauvemmin hän heitä katseli, sitä selvemmäksi hänelle selveni, että nämä puvut olivat samat, jotka hän oli nähnyt eräässä pyhän Olavin kuvassa — ja samassa, samassahan he mainitsivat pyhän Olavin nimen! —
— Istukaa, istukaa! kuuli hän taas takaansa. — Istukaa! huusivat useat äänet.
Taitaa olla jotakin siellä takapuolellakin, ajatteli Petra ja kääntyi nopeasti. Joukko raivostuneita kasvoja, toiset suorastaan uhkaavia, oli häntä vastassa; eivät asiat nyt ole oikein, ajatteli hän ja aikoi lähteä pois; silloin vetäisi vanha vaimo, joka istui hänen vieressään, hiljaa häntä hameesta.
— Mutta istukaa toki, lapsi, kuiskasi hän; — takanaolijathan eivät näe mitään!
Kädenkäänteessä oli tyttö paikoillaan, sillä tietysti: teatteri on tuolla sisällä ja me katselemme; — tietysti, teatteri! hän toisti sanan ikäänkuin muistuttaakseen itseään ja katsoi sitte taas kirkkoon; mutta sitä joka puhui, ei hän kaikista ponnistuksistaan huolimatta saattanut ymmärtää; vasta kun hän oikein huomasi, että se oli kaunis nuori mies, käsitti hän myöskin yhden ja toisen hänen sanoistaan ja kun hän kuuli hänen puhuvan rakkaudesta ja olevan rakastuneen, ymmärsi hän suurimman osan. Tuli sisään kolmas, joka silmänräpäyksessä veti hänet pois kauniista nuoresta miehestä; sillä hän tiesi kuvista, että se mahtoi olla munkki ja munkkeja hän aina kovasti oli halunnut nähdä. Munkki asteli niin ääneti, hän oli niin hiljaa, niin, hänellä oli hyvin jumalinen käytös, hän puhui selvästi, hitaasti, Petra seurasi joka sanaa. Mutta äkkiä hän kääntyy ja sanoo ihan päinvastaista kuin sanoi ennen. — Jumala, se on roisto! kuulkaa, hän on roisto ja senhän hän on näköinenkin! Ettei nuori, kaunis mies sitä huomaa! pitäisihän hänen toki se kuulla!
— Hän pettää teitä! kuiskasi Petra puoliääneen.
— Hsss! sanoi vanha nainen.
Ei, nuori mies ei kuullut sitä, hän meni pois vaarallisen luottavana, he menivät kaikki pois — ainoastaan vanha mies tulee sisään. Mitä kummaa? Kun se vanha mies puhuu, niin on ihan kuin nuori puhuisi ja kuitenkin se on se vanha mies — ja kas, kas! Loistava joukko valkopukuisia tyttöjä kulkee hitaasti, ääneti, kaksitellen läpi kirkon; hän näki heidät pitkän aikaa sen jälkeen kun he olivat menneet ohi — ja hänen muistossaan väikkyi samantapainen näky hänen lapsuutensa ajoilta. Hän oli kerran äitinsä mukana kulkenut tunturien yli; kahlien vastalangenneessa lumessa pelästyttivät he äkkiarvaamatta lentoon metsäkanaparven, joka silmänräpäyksessä täytti ilman heidän edessään; valkoiset ne olivat, valkoiset kuin lumi, valkoiset kuin metsä — kauvan jälkeenpäin liitivät kaikki ajatukset valkoisina ohitse, ja samoin täälläkin hetkisen.
Mutta yksi näistä valkopukuisista naisista kulkee yksin, seppel kädessä ja polvistuu; vanha on polvistunut hänkin ja valkopukuinen puhuu hänelle. Vanhalla on hänelle viestejä ja kirje vieraalta maalta, hän ottaa sen esiin, valkopukuisesta saattaa huomata, että se tulee sellaiselta, jota hän rakastaa — oi kuinka ihanaa, kaikkihan he täällä rakastavat! Mies avaa sen — ei se olekkaan mikään kirje, se on soittoa täynnä — niin, kas, kas: itsehän hän onkin kirje; vanha mies on nuori ja hän on valkopukuisen rakastettu! He syleilevät toisiaan … totta totisesti: he suutelevat toisiaan … totta totisesti: he suutelevat toisiaan! — Petra tunsi käyvänsä polttavan punaiseksi ja peitti kasvot käsillään seuratessaan jatkoa; kas, nyt hän kertoo valkopukuiselle, että heidän heti pitää mennä naimisiin ja tyttö nykäisee nauraen häntä parrasta ja sanoo, että hän on tullut raakalaiseksi ja hän sanoo, että tyttö on tullut niin kauniiksi ja hän antaa tytölle sormuksen ja lupaa hänelle purppuraa ja samettia, kultakengät ja kultaisen vyön, mies sanoo reippaasti hyvästit ja menee kuninkaan luo puhumaan häistä. Hänen morsiamensa katsahtaa hänen jälkeensä niin että loistaa — mutta kun hän kääntyy ilman häntä, on ympärillä niin tyhjää.
Silloin liukuu seinä taas nopeasti alas. Joko se nyt on lopussa? Juuri kun vasta alkoi? Hehkuvana kääntyi hän vanhan naisen puoleen: