— Hänkö ne keksii? Tai miten se on? - Herranen aika, vastatkaa toki!
— Rakas lapsi, ettekö te tiedä mikä näytelmä on? Mistä te olette?
Mutta kun Petra muisti syntymäkaupunkinsa, muisti hän samalla myöskin häpeänsä, pakonsa. Hän vaikeni eikä enään uskaltanut kysellä.
Toinen näytös tuli ja sen mukana kuningas, niin, se oli kuningas, nyt hän sai nähdä kuninkaankin! Ei hän kuullut mitä hän sanoi, ei hän nähnyt kenen kanssa hän puhui, hän katseli kuninkaan vaatteita, kuninkaan käytöstä, kuninkaan kasvonilmettä; hän heräsi vasta, kun nuori mies tuli sisään ja nyt läksivät kaikki noutamaan morsianta! — Sitte täytyi taas odottaa.
Väliajalla kumartui vanha nainen hänen puoleensa.
— Eivätkö ne teidänkin mielestänne näyttele kauniisti? sanoi hän.
Petra katselee häneen kummissaan.
— Näyttelevätkö ne? mitä se on?
Hän ei huomannut, että kaikki ympärillä katselivat häneen ja että vanha nainen oli lähetetty kysymään; hän ei kuullut, että hänelle naurettiin.
— Mutta ne eivät puhu kuten me? kysyi hän, kun ei saanut vastausta.