— Nehän ovat tanskalaisia, vastasi nainen ja nauroi hänkin. Silloin käsitti Petra, että hyvä vanhus nauroi hänen monia kysymyksiään, ja vaikeni; ja jäi lakkaamatta katselemaan esirippua.
Kun se taasen nousi, sai hän sen suuren ilon, että näki arkkipiispan. Ja nytkin kävi kuten ennen: hän unohtui niin kokonaan katsomaan häneen, ettei kuullut sanaakaan siitä mitä hän puhui. Samassa kuului soittoa, oi niin hiljaista, niin kaukaa, mutta se likeni; se oli naisten laulua, huilun- ja viulujen soittoa ja sitäpaitsi soi joku kone, joka ei ollut kitara mutta samalla kuin monta kitaraa, vaan pehmeämpänä, täyteläisempänä, lentävämmin sävelin; kaikki soinnut yhdessä pauhasivat pitkin aalloin —, ja kun ne olivat vaihtuneet läikkyviksi väreiksi, tuli saattue, sotamiehiä pertuskoineen, kuoripoikia suitsutusastioineen, munkkeja kynttilöineen ja kuningas, kruunu päässä ja hänen rinnallaan ylkä, puettuna valkoisiin, — ja sitte taasen valkoiset naiset, siroitellen ruusuja ja soittoa morsiamen tielle, joka kulki valkoisessa silkissä, hiuksissa punainen seppel; hänen rinnallaan asteli korkea nainen, purppuralaahustin valumassa alas selkää, purppuralaahustimessa kultaisia kruunuja, päässä pieni, loistava kruunu, se mahtoi olla kuningatar! Koko kirkko tuli täyteen heidän laulujaan ja värejään, ja kaikki mitä sittemmin tapahtui, alkaen siitä kun ylkä talutti morsiamen morsiusjakkaralle, jolle he polvistuivat, koko saattueen polvistuessa ympärille, siihen asti kun arkkipiispa saapui ristiveljiensä saattamana, oli vain uusia renkaita värikkäissä musiikkivitjoissa.
Mutta juuri kun vihkimisen piti tapahtua, nosti arkkipiispa sauvansa ilmaan ja kielsi sen; heidän vihkimisensä oli vasten pyhiä säädöksiä, he eivät koskaan voisi saada toisiaan, — oi taivaallinen isä, armahda! — morsian pyörtyi ja Petrakin kaatui läpitunkevasti parkaisten; sillä hän oli noussut!
— Vettä, tuokaa vettä! huudettiin ympärillä.
— Ei, vastasi vanha nainen; — ei hän pyörtynyt, ei sitä tarvita!
— Ei sitä tarvita, toistettiin, — hiljaa!
— Hiljaa! huudettiin alhaalta permannolta.
— Hiljaa siellä parvella!
— Hiljaa! vastattiin parvelta.
— Ei teidän pidä siitä niin sydämistyä; se on kaikki tyyni satua ja ilveilyä, kuiskasi vanha nainen; — mutta rouva Naso näyttelee erinomaisesti.