— Ovatko muut kuin sinä nähneet sen?
— Ei, mutta jos epäilette, niin kai nuoratikapuut voivat todistaa; jolleivät ne ole tuolla ylhäällä, niin minä kai olen nähnyt väärin.
Rovasti nousi paikalla.
— Isä! pyysi Signe
— Tuo tulta! vastasi rovasti tavalla, joka ei sallinut vastustusta.
Signe oli aikonut sitä itsekin.
— Isä! pyysi hän vielä kerran, ojentaessaan hänelle kynttilää.
— Minä olen hänenkin isänsä niinkauvan kuin hän on talossani; velvollisuuteni on ottaa selvää asioista.
Rovasti meni edellä, kynttilä kädessä, Signe ja vouti perässä. Pienessä huoneessa oli kaikki järjestyksessä; ainoastaan pöydällä vuoteen edessä oli joukko kirjoja auki, toinen toisen päällä.
— Lukeeko hän yöllä?
— En tiedä; mutta hän ei koskaan sammuta kynttiläänsä ennen yhtä.