Rovasti ja Signe katsahtivat toisiinsa; pappilassa — erottiin illalla kymmeneltä tai puoli yhdeltätoista ja kokoonnuttiin taas aamulla kuudelta, seitsemältä.
— Tiedätkö sinä siitä mitään?
Signe ei vastannut. Mutta vouti, joka polvillaan haeskeli jotakin nurkasta, vastasi sieltä:
— Eihän hän ole yksin.
— Mitä sinä sanot?
— Ei, täällä on aina joku hänen luonaan, joka puhuu hänen kanssaan; usein ne ovat hyvin kovaääniset; minä olen kuullut neidin sekä rukoilevan että uhkaavan. Hän on kai, raukka, sen toisen käsissä!
Signe kääntyi poispäin, rovasti oli käynyt kalman kalpeaksi.
— Ja tässä ovat tikapuut, jatkoi renki, veti esiin tikapuut ja nousi.
Kaksi pyykkinuoraa oli köytetty yhteen kolmannen avulla, jota oli solmittu toisesta toiseen, kunnes tikapuut olivat valmiit. Ne otettiin huolellisen tarkastuksen alaisiksi.
— Oliko hän kauvan poissa? kysyi rovasti.