— En mistään hinnasta!
— Mutta minä tiedän mikä se on! huudahti hän taasen; Petra katsoi häneen ja huusi, mutta Signe sanoi: — Isä tietää sen myöskin!
Petra ei enään huutanut, hän ulvoi ja riistäytyi irti, pääsi etehisen ovelle, mutta siinä Signe taasen sai hänet käsiinsä; silloin kääntyi Petra kamppailemaan, hänen piti päästä pois mistä hinnasta hyvänsä, hän nauroi kamppaillessaan, mutta hänen silmissään riippui kyyneliä, — silloin päästi Signe hänet. Petra ulos, mutta Signe perässä. Molemmat Signen huoneeseen.
Siellä kietoi Signe kädet hänen kaulaansa ja Petra kätensä Signen ympärille.
— Herranen aika, tiedättekö te sen? kuiskasi hän.
Ja Signe kuiskasi takaisin:
— Kyllä, me kävimme siellä ylhäällä voudin kanssa, hän oli nähnyt sinut — ja me löysimme tikapuut!
Uusi parku ja uusi pako — tällä kertaa tosin vaan sohvankulmaan, johon hän piiloutui. Signe tuli heti perässä, hän asettui puoleksi Petran päälle ja kertoi hänen korvaansa koko löytöretken tulisine seurauksineen; — se, joka hetki sitte oli maksanut hänelle sekä kyyneliä että pelkoa, tuntui hänestä nyt niin hauskalta, että hän huvikseen kertoi sitä ja Petra kuunteli ja tukki korvat ja nosti silmänsä ja piiloutui, vuorotellen. Kun Signe oli lopettanut ja he taasen yhdessä olivat istuutuneet pimeään, kuiskasi Petra:
— Tiedätkö, mitä se on? — — — Minun on mahdoton nukkua kello kymmenen, kun jokainen meistä on mennyt haaralleen; se, mitä me olemme lukeneet, pitää minua vielä liiaksi vallassaan. Niin minä sen sitte opin ulkoa, parhaan siitä kaikesta; sillä tavalla minä osaan ulkoa kokonaisia kohtauksia ja luen ne ääneen itsekseni. Kun me tulimme Romeoon ja Juliaan, niin se oli minusta kauneinta maailmassa; minä hurjistuin ja hullaannuin, minun täytyi koettaa astua nuoratikapuita myöten, en koskaan ollut ajatellut, että voitaisiin nousta nuoratikapuita, — — minä sain käsiini muutamia nuoria — ja sitte tuo veitikka on seisonut alhaalla katsomassa! — Niin, ei sille ole nauramista, Signe, se on niin poikamaista; mutta ei minusta koskaan tulekkaan muuta kuin poika — ja huomenna tietysti koko paikkakunta pitää minua pilkkanaan!
Mutta Signe, joka taas oli saanut kiinni naurun päästä, karkasi hänen kimppuunsa, suuteli ja syleili ja karkasi ulos: