Oksat ja neulaset nousivat pystyyn ihmetyksestä. Ja honka kapusi kapuamistaan, pääsi harjalle ja hävisi.
— Mitä ne muut kaikki näkevät enkä minä! sanoi koivu, nosti liepeitään ja sipsutteli perässä. Se nosti yhtäkkiä koko päänsä tunturinsyrjän yläpuolelle.
— Oo-oo! — täällähän on kokonainen suuri metsä, honkia ja kanervia ja katajia ja koivuja, meitä odottamassa! sanoi koivu ja lehvät värisivät auringossa niin että kaste vieri maahan.
— Niin, sellaista se on kun pääsee perille, sanoi kataja.
TOINEN LUKU.
Kampenissa Arne syntyi. Hänen äitinsä nimi oli Margit ja hän oli Kampenin torpan ainoa lapsi. Kahdeksantoistavuotiaana hän kerran oli viipynyt tansseissa liian kauvan: hänen seuralaisensa olivat jättäneet hänet ja niin ollen hän arveli, että tie pysyy yhtä pitkänä jos hän viipyy tämän tanssin ajan tai ei. Ja niin tapahtui, että Margit vielä oli tanssitalossa, kun pelimanni, Niilo räätäli, pani käsistään viulun, kuten hänen tapansa oli, kun juoma nousi päähän, antoi muiden rallattaa, koppasi koreimman tytön, siirteli jalkaa varmasti kuin laulussa tahtia ja nosti saappaansa korolla hatun korkeimmasta päästä.
— Hoi! sanoi Niilo räätäli.
Kun Margit sinä iltana meni kotiin, kimmelteli kuutamo niin ihmeellisen ihanasti hangella. Päästyään luhtiin, missä hänen piti nukkua, täytyi hänen vielä kerran katsahtaa ulos. Hän riisui liivinsä, mutta jäi seisomaan, liivi kädessä. Samassa hän tunsi, että häntä paleli, rupesi kiireesti riisuutumaan ja pujahti syvälle vällyjen alle. Sinä yönä näki Margit unta, että suuri, punainen lehmä oli päässyt peltoon. Hänen piti ajaa se pois, mutta vaikka hän kuinka olisi koettanut, ei hän päässyt paikalta; lehmä söi levollisesti, se kävi ihan pyöreäksi ja kylläiseksi ja kääntyi silloin tällöin katsomaan häneen suurin, raskain silmin.
Kun kylässä seuraavalla kerralla oli tanssit, oli Margit mukana; mutta häntä ei sinä iltana haluttanut tanssia, hän istui kuuntelemassa soittoa ja ihmetteli, ettei se huvittanut muita. Myöhemmällä nousi pelimanni ja tahtoi, tanssia. Hän tuli suoraa päätä Margit Kampenin luo ja tuskin tyttö itsekään tiesi mitä teki; mutta Niilo räätälin kanssa hän tanssi!
Pian tulivat ilmat lämpöisemmiksi eikä enään tanssittu. Sinä keväänä suri Margit pientä karitsaa, joka oli tullut kipeäksi, niin kovasti, että se äidin mielestä oli melkein liikaa.