TJOELDE. Oi —! (Horjuen pöydän luo; vielä kynä kädessä rukoillen).
Ettekä te siis tohdi koetella minua, — kaikkien kärsimyksieni jälkeen!
BERENT. Tohdin, kun vain ensin kirjoitatte alle.
TJOELDE (kirjoittaa alle, vaipuu tuolille, jolta Berent nousi, katkerassa tuskassa).
BERENT (ottaa paperin, käärii sen kokoon, panee talteen). Nyt menen
minä viemään tätä jako-oikeuteen ja sitte telegrafikonttoriin.
Luultavasti tullaan vielä tänä iltana kalunkirjoitusta toimittamaan.
Teidän perheenne pitää siis saaman tiedon siitä.
TJOELDE. Kuinka minä sen voisin? Antakaa mulle vähän aikaa, — olkaa toki armelias!
BERENT. Mitä pikemmin asia tapahtuu, sitä parempi teille itsellenne, — puhumattakaan muista. (Katsellen ympärilleen). — No, nyt olen minä siis valmis täältä tällä kertaa.
TJOELDE. Älkää, älkää jättäkö minua vielä kaiken lisäksi. Oi, — älkää jättäkö minua!
BERENT. Nyt pitää vaimonne tuleman luoksenne, — eikö niin?
TJOELDE (toivotonna, tyynesti). Niin.
BERENT (katsellen pistoolia). Tätä — (ottaa sen käteensä) tätä en ota mukaani. Tämä ei ole vaarallinen. Mutta minä panen sen pulpetille — toisten tähden. Jos te tai teidän omaisenne tarvitsevat minua, niin lähettäkää sana!