ROUVA. Niin, kiitos; — tahdotko ottaa vastaan tämän?
TJOELDE (ottaa sen; rouva tulee vitkaan alas). Se on vähän painavampi, kuin ennen.
ROUVA. Onko?
TJOELDE. Minun pitää panna moniaita papereja siihen. (Menee pulpetin luo; pistää rahat taskuunsa ja paperit laukkuun). Mutta lapsi-kulta, täällähän on rahoja laukussa?
ROUVA (läheten vitkaan). On, — — — moniaita kultarahoja, joita minulle tuon tuostakin annoit. — Minä arvelin sinun nyt voivan käyttää niitä.
TJOLDE. Tääll' on paljon rahoja!
ROUVA (hymyillen). Et kai tiedäkkään, montako olet mulle ajan pitkään antanut.
TJOELDE, Hän tietää kaikki! Nanna! (Avaa sylinsä).
ROUVA. Henning! (syleilevät toisiaan, katkerasti itkien).
ROUVA (irtautuen, kuiskaa). Menenkö mä lapsia noutamaan?