VALBORG (hämmästyy, vakiutuu, lempeästi). Älkää sanoko niin, Sannaes! Min'en ollenkaan kovasydämisyydestä enkä katkeruudesta ajattele teidän tulevaisuuttanne — minä tahdon säästää teidät pettymästä.
SANNAES (tuskallisella liikutuksella). Neiti!
VALBORG. Olkaa todellinen itseänne kohtaan, — niin tuomitsette sananikin todellisemmin.
SANNAES. Onko teillä muuta käskettävää?
VALBORG. Minä en käske, kuten jo sanoin. Minä sanon teille nyt jäähyväiseni. Ja sen teen sydämestäni, kiittäin teitä kaikesta hyvyydestä, jota olette osoittanut minulle ja meille kaikille. Voikaa hyvin, Sannaes! Jos nämät jäähyväiset ovat viimeiset, sanon vielä kovemmin: Voikaa hyvin! —
SANNAES (kumartaa).
VALBORG. Ettekö anna mulle kättänne? Totta: Minä olen loukannut teitä. Minä pyydän teiltä sitä nyt anteeksi. (Pysähtyy vähän). Ja minä annan teille anteeksi, että ensin loukkasitte minua.
SANNAES. Minä? — Min'en ole koskaan loukannut teitä!
VALBORG. Olettepa; saattaa nainen naurunalaiseksi, se on todellakin loukkaus.
SANNAES (kumartaa, aikoo mennä).