ROUVA. Niin, mutta eihän se estäisi häntä jäämästä meidän luoksemme?
Se, jota Sannaes rakastaa, on myös meillekkin rakas.
TJOELDE (Sannaes'ille, laskien käsivartensa hänen olkapäilleen). Puhukaa kaikki suoraan yhdelle, ellette kaikille! Emmekö me millään voi auttaa teitä?
SANNAES. Ette.
TJOELDE. Voitteko sen itse päättää? Usein ei itse arvaa, mitä muiden neuvo ja vanhempain ihmisten kokemus saattaa vaikuttaa.
SANNAES. Sen pahempi on kaikki niinkuin sanoin.
TJOELDE. Mutta sittehän lie tilanne ylenluonnollisen tukala?
SANNAES. Minä pyydän, älkää —!
TJOELDE (päästää hänet). Te ette ainoastaan jätä meitä, vaan vielä lisäksi vallan tuskan sortamina. — Se tuntuu meistä monenkertaisesti katkeralta!
ROUVA. Ettekö toki sittemmin edes kirjoita meille, mitä nyt ette voi sanoa? Kaikki me, jotka pidämme teistä, jäämme jälleen tuskiimme — — —
TJOELDE. — — emmekä tiedä, mikä teitä vaivaa!