VALBORG. Mitä, jos jakaisimme syyn? — Teille ei kuitenkaan voi olla yhdentekevä, kenen se oikeastaan on?
SANNAES. Minä myönnän sen. Mutta min'en toki toivo, kuten jo sanoin, mitään selitystä.
VALBORG. Mutta minä toivon.
SANNAES. Te saatte enemmän kuin kylliksi aikaa — toivoaksenne.
VALBORG. Selitystä epäselvästä asiasta ei voi yksin laatia.
SANNAES. Mutta minä en luule tätä asiaa epäselväksi.
VALBORG. Mutta kun minä luulen? Kun minä pidän itseäni syvästi loukattuna?
SANNAES. Minähän otan kernaasti koko syyn osakseni.
VALBORG. Ei, Sannaes, min'en halua armoa, vaan ymmärtämistä. Minusta ei ole ollenkaan samantekevä, kuinka te minua tuomitsette.
SANNAES. Vai niin?