JAKOBSEN (epäilevästi Tjoeldelle). Mitä hän oikeastaan meinaa?
TJOELDE. Että te ette ole semmoinen, kuin ihmiset enimmästi.
JAKOBSEN. Niin — min'en oikein ymmärrä hänen pakinaansa — ellei hän vain ole pitänyt mua narrinaan koko matkan.
TJOELDE. Kuinka niin voitte luulla? — Olkaa hyvät, astukaa sisään, mutta suokaa anteeksi, minä käyn edellä; vaimoni ei ole aina valmis vieraita vastaanottamaan (menee).
BERENT. Eipä Tjoeldekään minusta näyttänyt niin tyytyväiseltä, kuin odotin.
JAKOBSEN. Oho? — Sitä min'en huomannut.
BERENT. Ehkä minä erhetyin. — Hän tarkoitti kai, että meidän piti mennä hänen jälessään?
JAKOBSEN. Siten minä ymmärsin.
BERENT. Sitte pitää teidän, joka olette tuonut minut tänne, viedä minut rouvankin luo.
JAKOBSEN. Minä olen nöyrin palvelianne, hra advokaatti! Rouvaa minä syvimmästi kunnioitan, (äkkiä) niin, minä tarkoitan, samoin myöskin Tjoeldeä, — myöskin Tjoeldeä!