SANNAES (astuu esiin). Niin, näettekös, neiti, te nauratte minua?
VALBORG. Minä saatan helposti itkeäkkin.
SANNAES. Neiti, poistakaa se mielestänne! Te erhetytte, — te ette huomaa tätä seikkaa niin tarkkaan, kuin minä!
VALBORG. Ken oli se, joka tänään erhettyi? Ja joka pyysi anteeksi tuota erhetystään?
SANNAES. Minä se tosin olin; — mutta tämä — —
VALBORG (kesk.). Ja minkätähden te erhetyitte? Sentähden, että te koko vuoden ajan, aivan tähän päivään saakka, olette käsittänyt kaikki perin väärin! Ja teillekkö minä nyt myöntäisin oikeuden tuomitsemaan todellisemmin, kuin minä?
SANNAES. Voipi kyllä siltä näyttää, mutta —
VALBORG (kuin ennen). Nyt pitää minun saada puhua, Sannaes; — te kielsitte minua ennen, ja olette siitä saakka väistellyt minua. — Te sanotte minua niin paljon etevämmäksi itseänne — —
SANNAES. Minä en ole sovelias teille, teillä on toisellainen ja suurempi tulevaisuus edessänne — —
VALBORG. Mutta minullahan nyt on puheenvuoro?