TJOELDE. Anna Skogstad'in mennä viemään sitä! Muista klo 3 — täsmälleen! Pian! (huutaa hänen jälkeensä). Ja tule takaisin, jos täällä olisi vielä jotain.
(Hamar menee etumaisesta sivu-ovesta).
TJOELDE (yksin). Aivan totta! (ottaa kirjeen taskustaan). Lähetänköhän minä samalla tarkastelmani asianajaja Berent'ille — —? Min'en tarvitse pankeilta apua. — Mutta, se ei toki vielä ole aivan varma. — Ja tarkastelma on kaikissa tapauksissa hyvin tehty! — Konsuli Holst saapi nähdä sen; se voipi olla hyödyllistä; — — ehkä se häntä vähän kiusoittaakin. — Paitsi sitä: Jos en minä sitä lähetä, luulevat ne kenties minun olleen hädässä, kun sen lupasin, — ja päässeen siitä nyt Lind'in kautta. Paras on lähettää tarkastelmani. (Hamar palajaa). Kuuleppas, anna hänen samalla viedä tämä kirje asianajaja Berent'ille, "Victoriaan".
HAMAR. Onko se kutsumus? Sitte meitä tulee kolmetoista?
TJOELDE. Ei se ole kutsumus. Kiiruhda, ennenkuin hän ehtii menemään!
(Hamar jälleen pois).
TJOELDE (yksin). Oi, jospa nyt kaikki onnistuisi! Konsuli Lind'in voipi kyllä voittaa puolelleen! Ja hän pitää, hän pitää voitettaman! Mulla on (katsoo kelloon) kokonaista neljä tuntia ainoastaan häntä varten.
Näin täynnä toivoa en ole ollut — — en ainakaan — — — (vaipuu mietteisin. Sitte hiljemmin). Toisen onnettomuus on toki toisinaan hyvä asia, suuri aalto, joka auttaa toista yli! Nyt on kaikkien huomio herännyt, kaikki kiiruhtavat pelastamaan omaansa, (huokauksella) — niin, jospa nyt minä vain pääsisin kaikkine asioineni onnellisesti perille, — niin ett'ei kukaan sitä huomaisi! Tämä pelko ja ahdistus! jok'ainoa yö, jok'ainoa päivä! — — Tämä epätieto, nämät keksinnöt, tämä salaileminen, tämä teeskenteleminen — oi! Mutta nythän minä juuri jälleen olen uudessa samanlaisessa kohdassa! Tämä ilkeä vastaan Ottaminen — —? Niin, niin, niin — mitä minä tahdon, sillä on aina kaksi puolta; — — mitä minä lasken, sillä viisi arvoa; minä elän ihmisten ja asioitteni keskellä kuni unissa! — (toivotonna) Mutta tämä olkoonkin viimeinen kerta, — viimeinen teeskentely, ja sitte — — loppu! — Apuahan minä vain tarvitsen, — ja nyt minä sitä saan! — — Niin, saankohan minä? Kas, siinäpä solmu! — — Jospa tästälähin saisin, — oi, jospa saisin maistaa ainoankaan yön levollista, virkistävää unta ja herätä ainoanakin aamuna huoletonna! Istua pöytään vapaana, tulla illalla kotiin iloisella mielellä! — Oi, jos jälleen saisin seistä maatilkulla, jonka kaikinpuolin voisin sanoa omakseni, — vakaasti omakseni, omakseni, omakseni (polkien jalkaansa), — voi, sitäpä tuskin saatan toivoakkaan, — minä olen liian monta kertaa tullut petetyksi!
HAMAR (tulee). Kas niin!
TJOELDE. Kiusa ja kuolema — kruutia! Häntä pitää kunnioittaa!
HAMAR. Onhan meillä kruutia.