TJOELDE (langeten polvilleen). Armoa, armoa! Te ette tiedä, mitä pyydätte. Omat lapseni kiroisivat minua. Minä kuulin sen juuri äsken! Ja kauppa-ystäväni, jotka minun kauttani joutuisivat häviöön, niitä on liian monta, — ne ja niiden perheet — voi! — Työväkeni, minne se joutuisi? Tiedättekö, sitä on mulla yli 400 hengen? Ajatelkaahan, kaikki ne raukat perheinensä mieron tiellä! — Armoa, min'en voi, min'en tohdi! Pelastakaa minut, auttakaa minua! Minä tein hirveästi, kun uhkasin; mutta nyt minä rukoilen, oi, minä rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka ansaitsevat sen paremmin, kuin minä, joille minä uhraan elämäni, uskollisuuteni ja työni otsani hiessä!
BERENT. Min'en voi pelastaa teitä, — ja kaikkein vähemmin vierailla varoilla. Se, mitä nyt pyydätte, olisi uskottomuutta.
TJOELDE. Ei, ei, ei, jättäkää laskut avonaisina esiin! Tehkää minut, jos tahdotte, holhonalaiseksi! Mutta antakaa mun saattaa perille se, minkä luulen onnistuvan, — ja jokainen asiantunteva käsittää, että sen täytyy onnistua!
BERENT. No, istukaahan vihdoinkin! — Puhelkaamme tarkemmin asiasta. — (Tjoelde istuu). Eikö juuri se, mitä nyt ehdoittelette, ole samaa, mitä jo kolme vuotta olette koetellut? Te olette saanut lainoja; mutta mitä se on hyödyttänyt?
TJOELDE. Konjunkturit! Ajan vaiheet!
BERENT (pudistaen päätään). Te olette jo niin kauvan sekoittanut valhetta toteen, että olette unohtanut yksinkertaisimmatkin kauppa-lait. Huonoilla konjunktureilla keinotteleminen jääköön sen tehtäväksi, joka sen taitaa! Muut älkööt sitä käyttäkö.
TJOELDE (heti). Mutta itse velkojille, siis myöskin pankeille, olisi edullista, että kaikki pidettäisiin koossa!
BERENT. Varmalle kaupalle ei ole hyötyä epävarman kannattamisesta.
TJOELDE (yhä innokkaammin). Mutta kuitenkin omien rahojen pelastamisesta!
BERENT. Niin, pesän pitää joutua toisen hallittavaksi — —