PEDERSEN.
En, rouva.
ROUVA FALK. Ei olisikaan se teidän tapaanne. Mutta mikä siis teidän on? Te näytättekin aivan muuttuneelta. — Pedersen! Nyt minä tiedän sen! Minä näin teidän eilen tulevan toiselta puolen jokea — metsätalosta. Oletteko rakastunut?
PEDERSEN (kääntyy peräänpäin).
ROUVA FALK. Vai niin. Eikä hyvällä onnella? (Menee ja laskee kätensä hänen olallensa ja seisoo poispäin kääntyneenä niinkuin hänkin.) Onko hän antanut lupauksensa teille?
PEDERSEN.
On.
ROUVA FALK. Mutta eihän se ole mikään hyvä tyttö! Hän ei ole teille uskollinen. (Kumartuu alemmaksi hänen kasvojansa kohden.) Ja kuitenkin rakastatte häntä? (Poistuu hänestä.) Olette siis heikko mies, Pedersen. Sitä on meidän mahdoton kauemmin rakastaa, joka on meidät pettänyt. (Panee toisen ratsashansikkaan käteensä.) Siitä voi hirveästi kärsiä jonkun ajan; mutta rakastaa —! ei!
PEDERSEN (poispäin kääntyneenä).
Kyllä sen on helppo sanoa, joka ei ole koettanut.
ROUVA FALK.
Koettanut?… Sitä ette tiedä. — Tulkaa luokseni illalla kello 7.
PEDERSEN.
Kyllä, hyvä rouva.
ROUVA FALK.
Niin keskustelen kanssanne. Menemme tuokioksi ulos kävelemään.