HAGBART.
En.
PIISPA.
Se sinun toki tarvitsisi lukea. Ei se ole epäkohtelias.
HAGBART. Tunnenhan minä sinun lempeän tapasi. Mutta asian tähden, setä, — asian!
PIISPA.
Niin, — sitä en saata muuttaa.
HAGBART.
Etkö kuitenkaan saattaisi lykätä kirjeen lähettämistä toistaiseksi?
PIISPA.
Se on jo lähetetty.
HAGBART.
Se on jo lähetetty!
PIISPA.
Aamulla. — Niin! — Siihen ei mitään enää voi.
HAGBART.
Setä, sinä olet kova!
PIISPA. Kuinka saatat sanoa niin, Hagbart? En puhu siitä mitään, ettäs heität teologisen tien. Yksi sen tietää, kuinka sitä suren. (Nousee ylös.) Mutta siitä en ole puhumatta, ettäs minun keskuuteeni vedät semmoisen ihmisen, joka ei kanna edes miehensä nimeä. Tiedämmekö, ken hänen miehensä oli? Hän sekä joutui naimisiin, että erosi ulkomailla. Emmekä tunne hänen myöhäisempääkään elämäänsä; se on tuskin ollut moitteetonta. Tänne muutettuansa ei hän ole kertaakaan käynyt kirkossa. Hän on elänyt kovin kummallisella tavalla, ja viime aikoina sallinut erään miehen, jolla on huono maine, käyskellä luonansa.