PIISPA.
Mikä on, hyvä rouva?
ROUVA FALK.
Kirje!
Minä laskin sen pulpetille, siitä ottaakseni sitä, kun olin pukenut itseni, … ja kiireessäni ja pikaisuudessani — unhotin sen! Nyt kirjottaa Ogoot rätinkejä samalla pulpetilla. Jos hän näkee teidän käsialanne? Kohta hän aavistaa jotain. Sillä olemmehan joka päivä vartoneet teitä.
PIISPA.
Siihen ei voine siis mitään.
ROUVA FALK. Voipi. Kun hän tulee tänne — sillä hän ymmärtää kaikki ja tulee heti — ettekö, teidän korkea-arvoisuutenne, itse menisi kohta häntä vastaan, ja sanoisi: — (Keskeytyy.)
PIISPA.
Ja sanoisi —?
ROUVA FALK. Olen hairahtunut. Ihminen on tuomittava — ei erhetyksensä, vaan saavuttamansa mukaan; ei uskonsa mukaan, vaan halunsa suhteen hyvyyteen ja totuuteen. Sitä tahdon opettaa seurakunnalleni sillä tavoin, että ensi sunnuntaina tulen tervehtimään kasvatus-äitiänne. (Näkee isoäidin myötätuntoisuuden, tarttuu hänen käteensä ja kääntyy.) Hänkin, tämä kunnian-arvoinen, anoo puolestani! Hän on siltä ajalta, joka oli kärsivällisempi, kuin meidän aikamme, ainakin enemmän, kuin me vähässä sopessamme. Hänen pitkän ikänsä viisaus yhdistyy tuohon sanaan: ole kärsivällinen!
PIISPA. Se on sellaista kärsivällisyyttä, hyvä rouva, jota meidän ei suvaita osottaa; sitä kärsivällisyyttä, joka hävittää erotuksen hyvän ja pahan välillä. Sen kärsivällisyyden tunsi isoäidin aikakausi; mutta sitä ei käy noudattaminen.
ROUVA FALK (menee pois isoäidin luota). Jos olen erhettynyt, jos olen halpa teidän korkean elämän-katsantonne mukaan, niin muistakaa, että palvelette sitä, joka oli syntisen ystävä.
PIISPA. Niin minäkin olen, kun tulette etsimään sielunne pelastusta; silloin teen kaikki.