ROUVA FALK. Auttakaa minua entisyyteni sovittamisessa! Se on minun suhteeni kaikki. Teidän suhteenne se ei ole paljon. Minä pyydän vaan vähän kohteliaisuutta, ei mitään solvausta! Minä asetan niin, että harvoin näemme toisiamme. Mutta älkää sulkeko minua pois; sillä se on yhtä, kuin heittää minut halveksittavaksi. Uskokaa minua: teille ei tule mitään häpeää minusta, ja noitten kahden kiitollisuus palkitsee hyvyytenne.
PIISPA. Minua pahottaa kovin seisoa semmoisena edessänne. Sillä älkää luulko minua kovaksi. Päinvastoin. Minun sydämelläni lepää tuhanten tuskallinen omatunto. Minä en uskalla rakkaan veljeni pojan tähden loukata noitten kunnioitettavaa luottamusta eikä yhteistä lakiamme. Siinä on jo paljon, että näin suuren kirkollisliikkeen aikana, kuin meidän nyt on — avaan piispan asunnon sisarenne tyttärelle; minä en voi, en saa avata sitä myös sille naiselle, jota koko seurakunta, vaikkapa väärinkin, … niin, hyvä rouva, en tahdo loukata teitä.
ROUVA FALK.
Todella!
PIISPA. Olkaa varma siitä, että se pahottaa mieltäni. Te olette minuun itseen vaikuttanut erittäin hyvin.
ISOÄITI (on tällä aikaa noussut seisoalle ja rupee kävelemään).
ROUVA FALK.
Aiotte mennä?
(Piispa rientää syrjään vetämään eräästä kellonnuorasta.)
ISOÄITI. Niin, — olen liian vanha riitaan. — Eikä olekaan, sen mukaan, mitä nyt olen kuullut — minulla mitään oikeutta istua täällä.
(Cornelia tulee, ottaa vastaan hänet ja menee hänen kanssaan ulos peräovesta.)
ROUVA FALK (esillä). Nyt saatan sanoa sen: teidän korkea-arvoisuutenne, te ette ole miehuullinen. Kasvoista kasvoihin minun kanssani tiedätte, mitä teidän tulee tehdä; mutta ette uskalla.