Äiti ei ymmärtänyt, missä oli vika, eikä myöskään Karl. Mutta he ymmärsivät, että hän oli onneton. Enimmäkseen näytti siltä, kuin hän olisi joutunut yltyvään itsensä kiusaamiseen, ja siinä he eivät erehtyneet.
Nyt hän jälleen saattoi taitavasti kuin Kierkegaard keksiä, että ellei häntä olisi ollut, olisi hänen sisarensa elänyt onnellisena. Silloin hänen sisarensa olisi perinyt omaisuuden ja saanut sen mukaisen kasvatuksen. Hänen perinnäisissä taipumuksissaan ei olisi päässyt valtaan se, mikä nyt oli johtanut mielenvikaisuuteen.
Tai hän ajatteli sisarensa kasvatetuksi yhdessä hänen kanssaan, Augustan kanssa, kaikkien muiden tyttöjen kanssa täällä puutarhassa ja koulussa. Taivaan vallat, noilla vierailla oli oikeus ja pääsy, mutta ei vain hänellä, hänen sisarellaan, hänen isänsä tyttärellä. Että hänen äitinsä saattoi levollisella omallatunnolla maksaa itsensä vapaaksi tästä vääjäämättömästä velvollisuudesta, — ja muutamilla vaivaisilla taalereilla kuukaudessa! Milloinkaan tuntematta itseltään enempää vaadittavan! Mikä rikos onkaan tehty tuota onnetonta kohtaan! Eikä sitä sitten edes oivalleta!
Kesken tätä kaikkea sattui Toran tapaus. Äiti tahtoi puhua hänen kanssaan. Ensimmäisellä kerralla, kuten tiedämme, hänet keskeytettiin. Mutta Toran nukkuessa hän meni poikansa huoneeseen ja uskoi tälle kaiken.
Rendalen näki heti, miten suuri merkitys tapauksella oli koululle, ystävättärille ja hänelle itselleen, ja joutui sellaiseen vimmaan Niels Fürstiä vastaan, jota hän ei ennestäänkään rakkaana pitänyt, että se voidaan parhaiten kuvata hänen omilla sanoillaan: "Jos hän olisi täällä, niin näillä kahdella kädelläni peittoaisin hänet taikinaksi!" Vaikk'ei Tomas sanottavasti ollut isänsä näköinen, saattoi hän siinä määrin muistuttaa isäänsä, että rouva Rendalenia pöyristytti.
Ja juuri tämä ahdistus antoi äidille rohkeutta. Nyt hän oli vuoden ajan nähnyt poikansa kärsimättömyyttä, ärtyisyyttä, antanut heränneen raivokkuuden yltyä. Aina kun hän itse oli sen aiheuttanut, oli hän kyennyt vain puolustautumaan, kenties poistunut tieltä; poika oli todellakin vähitellen lannistanut äitinsä.
Mutta nyt oli toinen ihminen kysymyksessä. Toran epätoivo ajoi rouva Rendalenia eteenpäin; siinä olikin tuskallista sukulaisuutta sen kanssa, minkä rouva Rendalen näki edessään.
Kun Tomas jälleenkin hillittömän purkauksen jälkeen aikoi rientää pois, asettui äiti tielle.
"Tomas, sinä säikyttelet minut hengiltä rajuudellasi! Sinä päästät sen joka kerta vapaammin valtoimeksi, niin että se voi kiihtyä yli voimiesi, poikani."
Tomas vavahti ja kävi kalmankalpeaksi.