Keskustelu käsitteli yksinomaan Toran jutun pimeätä kohtaa, jota tämä itse ei ollut pitänyt ollenkaan tärkeänä, tuskin mainitsemisenkaan arvoisena, — heidän kohtaamistansa rouva Gröndalin luona. Kaupungilla se oli tuhonnut kaikki yritykset saada syyn Niels Fürstin niskoille. Rouva Gröndal oli kirjaimellisesti vahvistanut Fürstin käsityksen. "Tora Holm oli hullaantuneesti rakastunut; hän riensi kaupunkiin ainoastaan saadakseen Fürstin mukaansa."
Rouva Rendalen tiesi vakuuttaa heille, että Toran oli tehnyt "hullaantuneeksi" ainoastaan se tuttavallinen tapa, jolla rouva Gröndal ja Fürst seurustelivat keskenään; se loukkasi häntä. Kenties asiaan vaikutti lisäksi se, että Fürst oli alkanut herättää Toran mielenkiintoa; nyt jälkeenpäin Tora ymmärsi sen.
Sovittiin siitä, että annettaisiin Toran itsensä esittää asia. Tinka kirjoitti hänelle samana iltana.
Rendalen oli sillä välin tullut joukkoon, ja nyt juteltiin matkasta ja miten Tora oli jaksanut. Rouva Rendalenin piti juuri esittää käsityksensä sen mukaan, kuin hän nyt Toran tunsi, ja toiset olivat hyvin jännittyneitä sitä kuulemaan, mutta Karl Vangen keskeytti heidät; hän tuli kirkosta. Hänen ja kasvatusäidin välinen kohtaus oli vielä sydämellisempi kuin tavallisesti; Rouva Rendalen läksikin Vangenin keralla tämän huoneeseen.
Eikä rouva Rendalenia kuulunut takaisin.
Karl Vangenia oli Toran onnettomuus kohdannut syvimmin, mutta sitä ei tiennyt kukaan muu kuin hänen kasvatusäitinsä.
Vangen oli oleskellut kaikessa hiljaisuudessa ja tuntenut itsensä onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä. Hän ei milloinkaan kohdannut Toraa tämän silminnähtävästi ilahtumatta. Tätä seikkaa ei Vangen rohjennut tulkita siten, että Tora rakasti häntä, — kaukana siitä. Mutta hän rakasti ja ajatteli, että kun rouva Rendalen joskus tulisi avuksi, voisi solea Tora kenties saada hänen kanssaan yhteisiä harrastuksia. Ja sen tehtyään hän kenties avaisi silmänsä Vangenin suurelle rakkaudelle. Silloin hän kukaties tuntisi Vangenin voivan tehdä jotakin, jotta hänkin tulisi onnelliseksi.
Rouva Rendalen oli kyllä nähnyt hänen puhelevan Toran kanssa ja Torasta, mutta hän ei ollut aavistanut mitään, ennenkuin oli eräänä aamuna kertonut Vangenille, kuinka surkeasti Toran oli käynyt. Silloin hän näki Vangenin värin vaihtuvan ja hänen jäävän mykäksi sen sijaan, että olisi ilmaissut osanottonsa ja tarjonnut apuaan. Tätäkään ei rouva Rendalen ollut pitänyt ratkaisevana; hänen ajatuksensa olivatkin niin kiinteästi kohdistuneet Tomasin kanssa muodostuneeseen uuteen suhteeseen, — mutta kuitenkin hän jo hämärästi aavisteli jotain. Kun sitten ei voitu saada hankituksi niitä varoja, jotka rouva Rendalen oli laskenut matkaan tarvittavan, ja Karl vei hänet kamariinsa tarjoten säästörahansa ja pikku perintönsä … silloin Karl näki hänen silmistään, että hän ymmärsi kaikki. Silloin ei hän enää voinut pidättyä, vaan avasi sylinsä: "Niin, siten on asia, äiti!"
"Rakas Nora!
En tiedä, mitä minusta enää ajatteletkaan, kun en ole kirjoittanut.