Mutta kenties olen liian ankara, onhan seurustelusävyssä siellä kotona paljon syytä siihen. Entisyyttä muistutti elävästi mieleeni eräitten saksalaisten tapaaminen; hekin ovat sellaisia. Tora kuitenkin oli pahin, mitä olen tavannut.
Mutta kuinka lahjakas hän olikaan! En ota ylleni uutta pukua enkä tutki uutta kuosia muistamatta häntä. Eikö hänen pitäisi ruveta muotikauppiaaksi? Jos voisin tehdä jotakin sen asian hyväksi, olisi se minulle mieluista. Mihin muuhunkaan hän saattaa ryhtyä? Minun on häntä todellakin kovin sääli.
Minulla on paljon kerrottavaa; koenhan jotakin melkein joka päivä. Mutta tuo Toran selkkaus on saanut minut apealle mielelle; minulta puuttuu halua aloittaa mitään iloisempaa.
Tora parka! Voithan sanoa hänelle terveiseni, mutta et saa sanoa mitään siitä, mitä olen luottamuksellisesti kirjoittanut; se loukkaisi häntä olematta hyödyksi kenellekään meistä. Kohtalohan on nyt nostanut välillemme muurin, joten meidän ei tarvitse. Terveiseni Tinkalle, rouva Rendalenille ja kaikille, joilla on mielessään uskollinen ystävättäresi — ja muissa suhteissa hyvin onnellinen —
Milla Engel."
TAISTELE ITSE
1
Molemmissa leireissä
Millan kirjeen jälkeen Nora katosi muiden seurasta; eipä hän moneen päivään kyennyt toimeensakaan ryhtymään, hän oli ihan voimaton. Ensin Tora omalla tavallaan, nyt Milla omallaan … se oli liikaa hänelle, jolla oli ollut johtava asema heidän yhteiselämässään, — joka oli luottanut heidän työskentelyynsä ja ollut siitä ylpeä. Viime aikoina hän oli kärsinyt pilkkaa — ei vähimmin isältään, sitten kun ilmeni, että hänen esimiehyytensä saattoi hänet naurunalaiseksi; hän oli koettanut kestää sitä, mutta Millan kirje lannisti hänet.
Jo ennenkin hän oli, kuten olemme nähneet, silloin tällöin tuntenut elämänsä pintapuoliseksi ja ulkonaiseksi. Mutta tämän perästä! Hän muisteli yhä uudelleen mielialoja ja tapauksia toveriensa keskuudesta siitä asti, kun oli tänne tullut; hän kohtasi kaikkialla nuo suuret kaipuut ja tuon surkean raukkamaisuuden, kun tuli koetus — kohtasi omassa itsessäänkin. Helposti innostuvia, sanomattoman epävakaisia; aivot täynnä tyhjänpäiväisyyttä, turhamaisuutta, kateutta. Monessa esiintyi iljettävä himokkuus, joka petti heitä itseään sadoissa valeasuissa. Tärveltyneitä vuosituhantisesta perinnöstä, väkevämmän mairittelemisesta… Hän ei enää tahtonut olla seuran puheenjohtajana, tuskin jäsenenäkään; siitä ei ollut mitään hyötyä, ja hänellä oli enemmän kuin kylliksi kiusaa omassa itsessään. Hän näki saaneensa moninaisia irrallisia taipumuksia, "häiriöllistä henkevyyttä", kuten hänen isänsä sanoi äidistä. Juuri nyt eivät vanhempien välit olleet hyvät. Nora tarrasi kouluun, ihan kätkeytyi sinne.