Mutta vertauskuva oli voimallisempi kuin nämä järkisyyt. Näyttihän siltä, kuin tässä olisi ollut määrätty asia annettuna määrätyn henkilön ajettavaksi. Hänhän oli nyt täällä Kurtien perijättärenä, suureen koulutyöhön varustettuna; se oli totta. Käydä tasoittamaan huonoa esimerkkiä ja antamaan hyvää … siihenhän hänellä kaiketikin oli jonkinlaista tottumusta.
Joka tapauksessa tämä antoi hänelle voimia. Kerran päätettyään hän tarttui työhön niin että tuntui, ja sai muut tekemään samaten.
Hän otti maatilaan uuden kiinnityksen ja korjautti talon ylhäältä alas asti.
Kaikkia ikkunoita isonnettiin. Ne alakerran huoneet, jotka isoista portaista tultaessa olivat oikealla kädellä, jäivät entiselleen, mutta vasemmalla ja sivurakennuksessa sekä kauttaaltaan yläkerrassa tehtiin melkein kaikkiin huoneisiin se muutos, että väliovet muurattiin kiinni, joten niihin pääsi ainoastaan pitkästä sisäkäytävästä.
Vasemmalla sijaitseva iso ritarisali muodostettiin voimistelusaliksi ja kokoushuoneeksi; siellä myöskin pidettiin aamurukoukset. Käytävästä yläkertaan johtavat kaksiosaiset portaat suljettiin ulkokäytävästä väliseinällä ja siihen kumpaisellekin sivulle sovitetulla kahdella ovella. Rouva Rendalen pidätti sillä tavoin itseään varten ulkokäytävän; talon kuuluisat paasiportaat veivät vain hänen asuntoonsa ja suurissa juhlatilaisuuksissa ritarisaliin. Oppilaat saivat oman pääsytiensä pihan puolelta siten, että ison, tyhjän, hyödyttömän tornin alaosasta järjestettiin eteinen. Ulkoa rakennus vapautettiin kalkkikerroksestaan; punainen muurikiven väri verestettiin, ja talo näytti uudelta.
Suuri toivioretki tuonne ylös, kun kaikki oli valmista; suuria toiveita uudesta opinahjosta.
Tomasine joutui melkoiseen velkaan; se koulu, jonka hän otti haltuunsa, täytyi hänen myöskin lunastaa, ja hyvin kalliista hinnasta. Mutta oppilastulva oli heti alusta asti ennen kuulumaton. Pikku tyttöjä ilmoitettiin maalta, vieläpä lähikaupungeistakin. Heidät sijoitettiin hänen osoitustensa mukaan täysihoitoon; itse ei hän ensi alussa tahtonut ottaa ketään asumaan taloon, hänen piti rauhassa järjestää koulu.
Toisinaan hänestä tuntui, ettei hän koskaan saavuttaisi tätä yksinkertaista päämäärää, järjestettyä koulua. Se takelsi ensinnäkin opettajistoon; hänen vaatimuksiaan ei kyetty täyttämään. Hän kokeili ja erotteli; kaikkea sitä pulaa ja säännöttömyyttä, kaikkea sitä liikarasitusta, mitä sellaisista oloista johtuu, hän kärsi parempien aikojen odotuksessa. Jokapäiväinen aherrus, loppumaton rauhattomuus, huolia tuottava rahanhankinta ahdisti häntä päivästä päivään; hän muisteli alkuperäistä päämääräänsä, suurta vertauskuvaa, naurettavana haaveena.
Yksi hänestä näytti varmalta: hän menetti täten poikansa. Ei hänen rakkauttaan eikä ylimalkaan hänen kuuliaisuuttansakaan, ei myöskään kokonaan hänen opetustaan, vaan hänen luonteensa ohjauksen, hänen likeisyytensä, hänestä iloitsemisen.
Pojan leikkeihin, hänen suunnitelmiinsa, ilmaisumuotoihinsa solui jotakin kiihkeää, mielikuvituksellista, haaveksivaa, minkä äiti näki yltyvän ja mikä oli hänelle syvästi vastenmielistä. Oikaistessaan poikaa hän näki tämän silmien hermostuneessa hätäisyydessä hämärää kärsimättömyyttä; hän tunsi pojan häntä ylimielisesti arvostelevan. Karlin kanssa seurusteleminen pikemminkin tuki vikaa; Karl oli itsekin haaveksija. Senvuoksi äiti pyysi, että Augusta taltuttaisi pojan kiihkeyttä, koettaisi pidätellä häntä arkisessa todellisuudessa. Mutta Augusta ei koskaan antautunut keskusteluun siitä. Rouva Rendalen näki siten näiden taipumusten kehittyvän. Se tärveli hänen ilonsa koulusta, kun tämä vihdoin ainakin ulkonaisesti alkoi sujua. Kaiken kaikkiaan: hän kyseli itseltään, mitä oli tällä ahdistuksen täyttämällä elämällä muuta voittanut kuin lisääntynyttä velkaa ja suuresti karttunutta huolta. Nyt hän oli kuitenkin sidottu; jokainen päivä anasti hänet ja luovutti seuraavalle; jos hän hetken lepäsi, uhkasi kaikki kukistua hänen päällensä.