Tora opastettiin yläkertaan; "neidin" huoneet olivat siellä. Hänet otettiin sydämellisesti vastaan. Kamarit olivat olleet rouva Engelin olopaikkana viime vuodet; hän tuli silloin harvoin alas. Täällä hän oli kuollutkin; siksi oli perhe tänä vuonna mennyt niin myöhään maalle ja vasta nyt muuttanut kaupunkiasuntoon.
Täällä oli kaikki sirous ja mukavuus, millä voi huoneen varustaa. Huonekalut kaikki kuin pieluksia sairaan ympärillä; mihin kajosi, se antoi myöten. Ne oli päällystetty sammalen vihreällä silkillä, jota myöskin ikkuna- ja oviverhot olivat. Seinien väri oli tumman epämääräinen. Vanhanaikainen, ruusupuusta valmistettu, taiteellisilla veistoksilla somistettu chiffonnier, sisälsi loppumattomasti pikku komeroita ja kätköjä. Tora ei saanut kylläänsä sen katselemisesta. Siellä oli Erard-piano veisteltyine päineen ja vertauskuvineen; kirjakaappi samaa tyyliä. Maalaukset, jotka enimmäkseen olivat maisemia, olivat erityisessä ulokkeessa, jonne tuli ilta-aurinko. Kaikkialla oli hillittyä, miltei kuin liekomättäillä metsän syvyyksissä. Tora siirtyi toisesta toiseen; hän katseli jokaista esinettä kuin yksilöä, jonka kanssa hän halusi päästä väleihin. Makuuhuoneessa hän ihaili pehmoista mattoa, johon jalka upposi, nurkassa olevaa pikku leposohvaa, upeilla uutimilla eristettyä sänkyä, peilipöydän esineiden moninaisuutta ja siroutta.
Milla oli iloinen, kun sai näytellä Toralle kaikkea. Tämä kävi ilmi siitä, että hän sanoi tuntuvan siltä, kuin ei hän koskaan ennen olisi saatellut ketään äitinsä huoneissa.
Yhden ainoan huonekalun Tora aina säännöllisesti sivuutti. Lopulta hän ei enää voinut lainkaan sietää sitä; sehän rikkoi koko yhtenäisyyden. "Mitä onkaan tuossa kaapissa?" hän kysyi; "miksi se on tuohon asetettu?"
Milla vastasi hymyillen, että se todella pisti räikeästi silmään; sen hän tiesi. Ei se ollut siinä ennen ollutkaan; se oli nimittäin hänen ja oli seurannut hänen mukanaan lapsuudesta asti…
"Mutta eikö sitä sitten voisi sijoittaa muuanne?"
"Ei, eipä oikein." Vastauksessa oli jotakin pidättelevää; ei sopinut kysellä enempää.
Toran lähtiessä Milla pyysi häntä taas pian poikkeamaan luoksensa.
Mutta oli parasta ilmoittaa tulonsa ennakolta, jotta he voisivat olla
kahden kesken; se oli hauskinta. Tora ymmärsi tämän koskevan etenkin
Anna Rognea; mutta sehän ei ollut hänen asiansa.
Niinpä tapahtui, että kun hän seuraavalla kerralla puolipimeässä tarinoitsi erästä Tuhannen ja yhden yön seikkailua Noralle ja hänen ystävättärilleen, jotka tilaisuutta varten olivat leiriytyneet matoille ja pieluksille pitkin lattiaa, hän tokaisi: "Kaikista tuntemistani ihmisistä muistuttaa Gulnarea enimmin Milla Engel."
Tämä oli siinä ympäristössä samaa kuin sanoa kuninkaan kuullen, ettei hän ole valtakunnan viisain mies. Nora ällistyi, ystävättäret lisäksi kuohahtivat. Tora tunsi tehneensä jotakin hullua; hän yritti selviytyä antamalla Millalle sen "passiivisen" kauneuden, josta tässä oli kysymys. Sanat "aktiivinen" ja "passiivinen" olivat siihen aikaan iskusanoja ylimmällä luokalla. Oli "aktiivisia" ihmisiä samoin kuin "passiivisiakin", "aktiivisia" silmiä ja "passiivisia", "aktiivisia" värejä ja "passiivisia".