Koska Milla oli emäntä ja Nora ja Tinka ensi kertaa hänen vierainansa, lopettivat he. Mutta Tora ei hellittänyt; nyt hän vasta oikein veisasikin Karl Vangenin ylistystä.
Vastaamista välttääkseen ja vihjatakseen, että tämä jo saisi riittää,
Nora nousi nenäänsä nyrpistäen ja katsoi ulos ikkunasta.
"Voi hyväinen aika, tuollahan menee Anna Rogne!" huudahti hän.
"Onko hän käynyt täällä?" kysyi Milla, nousi kalpeana ja astui ikkunaan päin.
"On varmastikin."
Hän näki Annan kiitävän tiehensä, hän oli ilmeisesti hyvin kiihdyksissään. Itse hän riensi soveliaan ripeästi ulos ovesta ja alas portaita. Kesti tovin, ennenkuin hän palasi.
Silloin hän oli hiljainen ja todella järkkynyt. Anna oli ollut ihan ylhäällä asti, siis heidän ovensa takana.
Yleinen ihmetys. Milla kertoi sitten, mitä oli aamupäivällä tapahtunut ja kuinka viaton hän pohjaltaan oli siinä asiassa. Tora otti sen heti itseensä ja oli hirveän onneton.
"Ei, syy on yksistään minun", arveli Milla.
Mitä hän tekisi? Hän oli valjastuttanut vaunut.