Heidän jälleen päästyään puuhiinsa johtui keskustelu tietenkin Annaan. Kukaan noista kolmesta ei pitänyt hänestä; heidän mielestään hän oli tekeytyvä, "prétentieuse", kuten Tora sanoi suipistetusti ääntäen ranskaa. Anna ponnisteli erikoisen muodon tavoittamiseksi; kaiken hänen sanomansa tai tekemänsä piti olla niin hirveän oikein. Mutta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän kirjoitti hyvin; siinä tuo virheettömyys ja tarkkuus oli paikallaan. Sitten he yltyivät pilkkaamaan hänen uskonnollista haaveksintaansa. Edelliseen ei Milla ollut kajonnut; jälkimmäisestä hän tyytyi sanomaan, että hänessä ehkä oli sitä liiaksi. Nora oli ensimmäinen, joka irtausi pöydän äärestä, hän ei kestänyt pitempään, hänen täytyi saada hiukan musiikkia, sanoi hän. Koeteltiin Erard-pianoa. Milla pahoitteli, ettei se ollut oikein vireessä, eikä se ollutkaan; mutta kuinka soinnukkaat olivatkaan siinä sävelet! Nora lauloi, muiden vaaliessa nukkejansa. Sitten hän tahtoi saada Tinkankin esille, mutta Tinkan ei ensimmältä tehnyt mieli jättää sinistä nukkeansa; lopuksi Millakin pyysi häntä.
He olivat laulaneet pari numeroa, kun ovelle koputettiin; Millan kamarineito ilmoitti, että konsuli oli tullut. Suuri yllätys, häntä ei ollut odotettu; Milla riensi alas. Toiset sopivat keskenään, että heidän siis oli lähteminen; olisi tukalaa syödä illallista konsulin seurassa. Varsinkin Tora vaikerteli; hänen kalvosimensa olivat käyneet epäilyttäviksi, voisikohan pyytää Millalta paria lainaksi? Neuvottelun kestäessä avautui ovi, sisälle tuli Milla nopeammin kuin kukaan olisi uskonut hänelle mahdolliseksi. "Isä tulee!" hän kuiskasi, riensi pöydän luo ja kaikki perässä; sieltä kaapille, kaapilta pöydän luo, pöydän luota kaapille … otsat kalahtelivat yhteen, hartiat tuuppailivat toisiaan, varpaille tallattiin, hillittyä kirahtelua, hillittyä naurua, hillittyä torumista… Kaikki oli poissa pöydältä, lukon takana, kun konsuli koputti ovelle.
Nora oli työntäissyt Tinkaa, niin että tämä oli kuukertunut sohvalle; itse hän istui nyt totisena tuolilla, Milla ja Tora seisoivat kaapin luona.
Konsuli astui sisälle hienona, hymyilevänä kuten aina. Hän näki nuo neljä tulipunaisina pidätetystä naurusta tai mistä lieneekään ollut, hämillisinä, tekeytyneinä. Hän ajatteli: mikä hitto noiden on? — ja astui Noran, maaherran tyttären, luo, tervehti kohteliaasti, toivotti hänet tervetulleeksi ja kysyi hänen vanhempiensa vointia; siirtyi sitten toisiin, jotka Milla esitteli, sitten takaisin Noraan ja kysyi hilpeästi, suotaisiinko hänelle huvi viedä neiti alas ruokapöytään. Hän tuli höyrylaivalta ja oli merimatkan jälkeen niin nälkiintynyt kuin ikinä mahdollista.
Nora antoi hänelle käsivartensa, mutta hän tahtoi toiset käymään edellä, ja nämä empivät; näytti siltä, kuin toinen odottelisi toista. Tinka ei lopulta voinut ymmärtää, miksi Tora ei hievahtanut, ja kun konsuli uudestaan vetosi häneen, läksi hän, vaikka se oli kiusallista. Minkä tähden ei Milla auttanut häntä? Hänkin nimittäin seisoi kuin kiinni naulittuna. Konsuli työnsi keveästi Millaa: "avancez, mesdemoiselles!" Milla horjahti keskilattialle, — ja näkyviin tuli nuken alaosa! Se makasi siinä "paljain pyllyin", kuten laulussa sanotaan. Tora yritti sitä peittää, mutta konsuli oli huomannut sen ja "Anteeksi, neiti!" kumartunut ottamaan sen ylös.
Tora juoksi, Tinka juoksi, Milla juoksi, Nora hellitti ja juoksi, ja konsuli nukke kainalossaan perässä. "Mitä tämä on? Mitä ihmettä tämä on?" Kaikki ryntäsivät ruokailuhuoneeseen ja seisoivat siellä yhtenä rykelmänä, nauruun pakahtumaisillaan, kun konsuli tuli nukke korkealle kohotettuna kuin lippu. Se oli sininen nukke, jonka Tinka oli riisunut kolmanteen kertaan ja aikoi panna makuulle silloin, kun konsuli tuli ja kaikki meni mullin mallin. Se oli nähtävästi luistanut tyttöjen kantamuksista lattialle ja häijysti asettunut jonkun liepeen suojaan silloin, kun kaappi lukittiin. Milla ja Tora olivat havainneet sen yht'aikaa, yht'aikaa asettuneet pitämään sitä piilossa.
Konsuli kävi pöytään nuken keralla. Ensin hän istui nukke käsivarrellaan, sitten asetti sen ruokaliinaansa ja sitä pariin kertaan hyssyteltyään laski sen pöydälle makaamaan teevati päänalusena; siitä sieppasi sen Milla talteensa.
Leikkivätkö he siis tosiaankin nukeilla?
Kaukana siitä! He olivat kokoontuneet joululahjoja valmistamaan. —
Milla antoi tämän vastauksen.
"Miksi salata niin viatonta?" kysyi konsuli.