Tästä Magnhild pelästyi niin kovin, ettei hän pitkään aikaan saanut unta silmiinsä sinä iltana. Ensi kerran katseli hän rouva Bangin suhdetta siltä puolen, että tämän mies oli ehkä vastenmielinen vaimolleen. Entä jos sitte nuo kaksi todella rakastivat toisiaan! Otaksu, että hän itse olisi siinä asemassa! — Hän tunsi itsensä hehkuvan kuumaksi, sillä Tanden kuva seisoi paikalla hänen edessään.
Heti aamulla herätessään hän ehdottomasti teroitti korvaansa kuullakseen, jokohan myrsky jo raivosi. Hän pukeutui ripeästi ja meni sisään, missä Skarlie jo hankkiutui matkalle. Osa kapineita, joita tällä piti olla mukanaan, ei ollut vielä saapunut; hänen täytyi lähteä mukanaan vain ne mitkä hänellä oli, ja muutaman päivän perästä palata noutamaan loppuja tavaroitaan. Hän sanoi ystävällisesti jäähyväiset.
Magnhild saattoi häntä alas koululle asti. Tuskin oli hän sieltä palannut, kun näki punapartaisen ja vaaleatukkaisen miehen tulevan ulos rouva Bangin luota. Mies ohjasi Magdaa kädestä. Se oli varmaan Magdan isä; tytöllä oli hänen tukkansa karva ja jotakin hänen kasvonsa ilmettä, vaikk'ei muuten mitään hänen piirteitään tai muotoaan, mies oli kai siksi liian jykevä. He tulivat kadun poikki, astuivat sisään ja portaita ylös — eihän sentään saattanut syntyä mitään kiistaa, kun lapsi oli mukana. Magnhild kuuli Tanden menevän ja pukeutuvan, ja hän kuuli äänekkään "Hyvää päivää, oletko sinä täällä!" lausuttuna Tanden puheella. Sitten ei mitään enempää, ovi suljettiin hiljaa. Magnhild oli niin peloissaan, että hän tarkkasi pienintäkin oudompaa ääntä ylhäältä päin. Mutta hän kuuli vain asteltavan, milloin yksin, milloin kaksittain, — nyt avattiin ovi, hän kuuli ääniä, mutta ei mitään kiistaa. He tulivat alas kaikki kolme ja menivät ulos. Kadulla seisoi jo rouva Bang, säteillen puvussaan ja juhlahymy huulillaan. Tande tervehti häntä, hän ojensi tälle sydämellisesti kätensä. Kaikki neljä astuivat talon portin ohi ja puutarhatietä sisään, mennäkseen tavallista polkua niittyjen poikki metsään ja sieltä tunturille. Ensin astelivat he ryhmässä, vitkaan, sitten isä käveli lapsen kanssa, joka näytti tahtovan ohjata kulkuetta, heidän perässään rouva Bang ja Tande, hyvin hitaasti, hyvin tuttavallisesti; perinnä jäi paikalleen Magnhild, äärimmäisen hämmästyksen vallassa.
Iltapäivällä tuli Magda isänsä kanssa yli Magnhildin puolelle. Herra myhäili Magnhildille ja pyysi anteeksi rohkeuttaan; tyttö pikkarainen tahtoi häntä vihdoin tulemaan tervehtimään ystävätärtänsä, sanoi hän.
Herraa pyydettiin istumaan, mutta hän ei istunut heti. Hän katseli Magnhild rouvan kukkia, puhui niistä asiantuntemuksella, jommoista Magnhild ei ennen ollut kuullut, ja pyysi saada lähettää hänelle muutamia muita, joiden hoitotapaa hän selitti. "Pikku Magda ne oikeastaan lähettää", sanoi hän hymyillen kääntyessään Magnhildin puoleen. Tällä kertaa Magnhild tunsi, että herra arasti silmäili häntä.
Hän katseli kuvatauluja seinillä, Kölnin siltaa, Niagaran vesiputousta, Washingtonin kaupungin valkoista taloa, kauppamatkuetta erämaassa ja Horace Vernetin Juditia, katseli muutamien outojen, monasti kömpelöiden, osittain vieraspukuisten miesten ja naisten valokuvia. "Teidän miehenne on varmaan matkustellut paljon?" sanoi hän, ja antoi katseensa liukua muotokuvista takaisin Juditiin, seisoessaan siinä pyyhkäisten partaansa.
"Oletteko jo kauankin ollut naimisissa?" kysyi hän ja istautui. "Pian kolme vuotta", Magnhild punastui. — "Sinun täytyy ottaa yllesi virkapukusi, niin että Magnhild saa nähdä sinut siinä", sanoi pienokainen, seisten pystyssä isänsä polvien välissä ja hypistellen milloin hänen paidannappejaan, milloin hänen partaansa. Isä hymähti. Pari piirrettä silmäin vieressä ja joku piirre suupielessä pääsivät hymähtäessä selvemmin ilmi ja todistivat murhetta. Ajatuksissaan taputteli hän pienokaisen päätä, tämä kallisti päänsä hänen rintansa nojaan niin tyynesti, niin turvallisesti.
Herra heräsi haaveistaan luoden suuren, aran silmäyksen Magnhildiin, alkoi silittää partaansa ja lausui: "Täällä on hyvin kaunista, täällä." — "Milloin Magnhild saa ne kukat, joista puhuit?" keskeytti tyttö. — "Kohta tultuani takaisin kaupunkiin", sanoi isä ja hyväili häntä. — "Isä rakentaa linnoja", selitti pienoinen eikä ylvästelemättä, "isä rakentelee kotonakin", hän lisäsi, "isä rakentelee yhtenään, ja nyt meillä kohoaa talon katolta tornit, ja huoneet ovat tulleet niin koreiksi — sinun pitäisi nähdä ne!" Ja tyttönen ryhtyi kertomaan niistä Magnhildille, mitä hän muuten jo kyllä ennenkin oli tehnyt. Isä kuunteli häntä sillä hymyllä, joka ei mitään hymyä ollut. Ja ikäänkuin tästä päästäkseen lausui hän äkkiä: "Olimme kävelyllä edelläpuolisten, vähän matkaa ylhäällä vuorella" — pikku Magda selitti heti missä he olivat —, "ja sieltä —", hän aikoi kaiketi sanoa jotakin, mutta tämän ajatuksen ehti varmaan toinen ajatus ehkäistä kesken.
Hän vaipui mietteihin. Silloin alkoi yläpuolella Tande soitella. Herra Bangin kasvot valvahtivat, niistä ilmeni suuri, arka silmäys; sitte painoi hän päänsä alas ja alkoi sivellä tytön hiuksia. "Tuo soittaa erinomaisen kauniisti", hän virkkoi ja nousi seisaalle.
Seuraavana päivänä kapteini lähti matkaan. Hän tulisi mahdollisesti takaisin tapaamaan linnoituskenraalia, jonka kanssa hänen oli lähdettävä tarkastusmatkalle. Jälellejääneiden elämä solui vanhaan väyläänsä.