Rönnaug laski hänet, meni toisen akkunan luo eikä enää katsahtanut huoneen sisään. "Ovatko nuo vaunut Amerikasta?" — "Lontoosta." — "Mitäs niistä annoit?" — "Charles bought it." [Charles osti ne] — "Onko miehes mukanasi?" — "Yes — on!" — ja Rönnaug lisäsi: — "Not here; Constantinople, — delivery of guns. — September we are to meet — Liverpool." [Ei täällä; vaan Konstantinopelissa — kanuunain hankinta. Syyskuussa tapaamme Liverpoolissa.] Ja hän katsahti ylös Magnhildiin suurin silmin. Mitä hän sillä tarkoitti?
Magnhild tahtoi mennä. Rönnaug saattoi häntä portaita alas. He menivät molemmin pois vaunujen luo, joiden ympärillä seisoi paljon väkeä, väistyen samalla vähän sivummalle. Rönnaug osoitti miten mukavasti vaunut oli sisustettu ja pistäessään päätänsä niiden sisään hän kysyi: "Sinun huoneesi upstairs, are they to be let?" (yläkerrassa, ovatko vuokrattavana?). — "Ei, semmoinen touhu tuottaa niin paljon vaivaa." Rönnaug lausahti pikaan "hyvää yötä" ja harppasi rappuja ylös tiehensä.
Magnhild ei ollut montakaan askelta astunut ennenkun hän tunsi, että hänen varmaan olisi pitänyt pyytää Rönnaugia asumaan ullakkohuoneissa. Olisiko hänen nyt käännyttävä takaisin? Johan nyt!
Tästä tuli yksi Magnhildin unettomia öitä. Rönnaug oli säikähdyttänyt häntä. Ja tuo matka? Sille hän ei ikipäivinä tahtonut lähteä.
X.
Minkä hän ensiksi näki, tullessaan aamulla kymmenen jälkeen ulos makuusuojastaan, oli taaskin Rönnaug, joka tullen lastauspaikalta juuri oli menossa hänen — ei hänen, vaan papin luo, sen nuoren pastorin, joka asui Magnhildin luona entisessä satulasepän työpajassa. Rönnaug, hänkö papin luona? Vielä kello 11 hän oli siellä. Ja tullessaan ulos, pastorin, nuoren ujon miehen saattamana, pisti hän vain pikimmältään päänsä Magnhildin majaan, tervehti ja katosi taas pastorin seurassa.
Magnhild sai vielä enemmän ihmettelyn aihetta, kun hän päivemmällä näki Rönnaugin Grongin seurassa. Tämä pisti hänen vihakseen, vaikkei hän itsekään selvästi tiennyt miksi. Sitten seuraavana päivänä käväisi Rönnaug häntä katsomassa, mutta aivan pikipäinsä; juteltiin hiukan niistä näistä lastauspaikan asukkaista, joita Rönnaugia oli huvittanut tavata uudestaan, mutta ei matkasta sanaakaan. Kului useita päiviä, eikä asiasta mainittu — oliko hän ehkä jättänyt sen sikseen!
Mutta sitte kuuli Magnhild samasta matkasta muilta: ensiksi merimiehen vaimolta, joka siivosi hänen huoneitaan, sitten siltä, jolta hän osti kalaa, vihdoin kaikilta. Mikä siis neuvoksi? Sillä lähteä mukaan hän ei millään ehdoin tahtonut.
Rönnaug kertoi hänelle lukevansa norjaa Grongin, samoin, jottei kiusaisi liiaksi yhtä kerrallaan, pastorin johdolla; hän sanoi myöskin kirjoittavansa "aineita", ja naurahti. Näin lyhyesti hän kosketteli henkilöitä, suhteita, kuvaten niiden luontoa ja laatua — ja tuosta heti taas toisiin asioihin! Magnhildia ei kutsuttu tulemaan hotelliin. Rönnaug veti usein lastansa pienessä vankkurissa, jonka hän oli ostanut. Hän seisahteli silloin ja näytti lastaan kaikille ihmisille, joita kohtasi, mutta Magnhildille hän ei kertaakaan tullut lapsen kanssa.
Rönnaug herätti erinomaista huomiota lastauspaikalla. Satamissa tosin ei ole harvinaista tavata merkillisiä onnen ja olojen vaiheita. Mutta päättäen Rönnaugin antamista lahjoista, koko hänen esiintymisestään, täytyi hänen olla upporikas, samalla kun hän kuitenkin oli kunnollisin ja luontevin kaikista. Magnhild kuuli vain yhtenään häntä kiiteltävän; ainoastaan pastori tuli kerran sanoneeksi, että häntä varmaan haittasi se kärsivällisyyden puute, joka on onnenlapsen omituisuus.