XIII.
Iltapäivällä tuli posti Örenistä ja siinä kirje Magnhildille. Tämä pelästyi ja antoi sen Rönnaugille, joka jätti sen takaisin hänelle ilmoittaen, että sen hän kyllä saattaisi lukea. "Tästä saat nähdä, mitä matkasi on aikaansaanut", lisäsi hän. Kirje oli pitkältä Loviisalta:
'Rakas Magnhild!
Minun piti tänään käydä luonasi noutamassa sitä mallia, jonka lupasit selittää meille. Mutta tapasinkin hra Skarlien yksin kotona, ja hän ei ollut oikein — niin kuinka minä sen oikein sanoisinkaan, sillä en ole koskaan nähnyt niin onnetonta ihmistä. Hän sanoi sinun lähteneen tiehesi.
Kuulin sitten sinun matkustaneen rouva Randonin kanssa, ja silloin ajattelin että nyt varmaankin olet siellä ylämaan pappilassa, ja sinne minä kirjoitan. Sillä sinä et saa lähteä pois meidän luotamme, Magnhild! Taikka jos matkustatkin, täytyy sinun tulla takaisin luoksemme!
Olemme kyllä kaikki ymmärtäneet, ettet ole ollut onnellinen; mutta sinä et ole tahtonut puhua siitä ja niinpä emme mekään ole. Mutta etkö voisi olla meillä?
Miten on käyvä sen uuden työnpuuhan, jonka juuri olemme saaneet hyvälle alulle? Emme siinä tule toimeen omin päin. Entäs laulun? Rakas Magnhild, minua ja Mariaa kiittävät niin monet, mehän nyt tässä vastaamme siitä. Mutta tiedämme kaikki, ketä meidän on kiittäminen siitä, että meillä on hyvä toimeentulomme, että pidämme hauskaa yhdessä ja voimme tukea toinen toistamme. Nyt sinun lähdettyäsi vaivaa meitä niin hirveästi se ajatus, ettemme kai milloinkaan ole tuottaneet sinulle mitään oikeaa iloa, niin ettet tunne meitä.
Voisimme tehdä sinulle paljon taaskin puolestamme, uskotko, jos vain saisimme siihen lupaa. Älä lähde luotamme! Tahi tule takaisin, sittenkun olet tarpeeksi matkustanut!
Oma sydämensä pohjasta kiitollinen
Loviisasi.'